Ei paha olo, mutta katsoin viisaasti leikata taudin heti alkuunsa lepäämällä. Minullahan on kotona jo sairastunut tytär ja vammainen mies ja liuta ruokittavia karvapalloja.

Kurkku on kamalan kipeä. Ja keuhkojen alue sekä selästä että rintapuolelta kipeä ja hengittäminen jää nyt ihan pinnalliseksi.

Löysin vielä tölkin glögiä. Kuumaa juomistahan sekin on.

Lääkettä en ole ottanut vielä kuin Strepsilsiä kurkkukipuun. Päätä vähän jomottaa, mutta siihen tässä konkurssissa on totuttu.

Koska oli ilta ja aamuvuoro soitin töihin, etten ole ruodussa ennen kuin torstain aamuvuorossa, jos silloinkaan. Hyvällä lykyn tauti taittuu kun otan nyt iisisti. Tai niin iisisti kuin tuon miehen hoitamisessa voi ottaa. No, suhteellisen iisisti kuitenkin fyysisesti. Henkisesti tuntuukin sitten jo vaikealta olla kärsivällinen kun kaikki kestää aina käsienpesusta alkaen.

En olekaan kertonut siitä. Käsienpesusta. Vesi kiehtoo nykyisin miestäni. Hän nauttii veden valumisesta käsille. Tekee putouksia ohjaten vettä kädestä toiseen. Joten kestää ja kestää. Sitten kuivaaminen alkaa kunhan saisi sen hanan suljettua. Ravistelua ainakin puoli minuuttia lavuaariin. Ja pyyhkeeseen jokainen sormi läpikäyden hitaasti ja järkähtämättömän tarkasti kaavaista suunnitelmaa noudattaen. Grrrrr. Hermot menee.

Minulta, kun odotan ja odotan ja kehotan ja huudan, että nyt lopetat sen vedenlaskun. Hoen hana kiinni ja tule jo pois. Ja kun tämä toistuu lähes joka kerta. 90% varmuudella. Jaksan kuitenkin kehua kun kaikki sujuu paremmin. Kehuja tuleekin tosi harvoin.