Oh Nou:ta katsottu tytön kanssa. Poika lähti opiskelupaikkakunnalle, mies on osastohoidossa, kun ei ole avustajaa. Avustaja ilmoitti, että lisää sairaslomaa ensi viikolle asti, joten tässä tarvittiin Plan C:kin, jonka laadin heti samana iltana, kun osasin kyllä epäillä, että hankaluuksia tulee.

Olin kyllä puhelimen luona ja kuulin soittoäänen, mutten jaksanut vastata, kun avustaja soitti. Anteeksi vaan, mutten olisi kyennyt vastaanottamaan enää mitään minun kannaltani kielteistä uutista sillä hetkellä. Enkä kyllä koko iltanakaan. Eikä mitään hyvää uutista olisi tulossa, sillä sovimme huomisesta ilmotuspäiväksi. Joten tänään tuleva soitto koskee huonoja uutisia.

Sain sitten tekstiviestinkin. Johon vastasin puolen tunnin päästä, kun pääsin pojan vientireissulta. Yritin väkertää jotain rauhottavaa ja samalla valaa uskoa, että odotellaan häntä töihin palaavaksi.

Tyttäreni kertoi autossa jutun tästä avustajasta. Nauroimme hervottomasti ja sen jälkeen kurkkuni onkin ollut kipeä. Psykosomaattista. Olen kaiketi tulossa kipeäksi siksi, kun ei tuo miehen hoito ole helppoa nyt. Niin, osastolla on huomiseen asti, mutta maanantaiksi on oltava kotona, sillä terapiaan ei voi mennä, jos on osastolla kirjoilla. Joten olen puun ja kuoren välissä. Ei mies. Hän vain odottaa, minne mennä. So simple.

Nyt aion mennä saunaan ja juoda loputkin viinat tästä talosta. Ja niitä ei ole paljoa. Mutta näillä harjoituksilla saan aikaan taas päänsäryn. Mutta mitäs siitä...