Jep, minä soitin sittenkin.

Asentaja (ihan kirkonkyläkorjaamolta, ei se luottoasentajani) ilmoitti, ettei enää tällä viikolla ole töissä. Siis maanantaille menee. Minä innostuin vingahtamaan, että mitenkähän tuota noin, epäilen ettei niistä nakeista taida olla alle laitettavaksi. 

Että pitäisi viedä näytille. Ei onnistu, sillä väänsin sen perkuleen kuntopyörän kyytiin ja emme kerinneet sitä pudottaa töihin menomatkalla pudotettua toimintakeskuksen katokseen, jonne vanhan Kettlerin olen luvannut. Joten päätin nostaa kädet pystyyn rengastuksen osalta.

Käppäilin pihalla, kun olin kanit navetassa hoitanut. Oli oikein ihana sää, lämmintä ja kaikenlaista linnunlaulua käkeä ja muuta taivaallista vuohta. Tummia synkkiä pilviä kauempana kylläkin, mikä sitten vain korosti sään ihanuutta. 

Vilkaisin sitten sitä rengaspinoa ohimennessä ja katsoin, ettei niistä yhdellä ollut oikein edellytyksiä autonrenkaaksi. Siis samat, joista viime syksynä kiskoin niitä nastoja.

Päätin sitten tunnin jälkeen sisälle palattuani soittaa asioita edelleen laittaakseni asentajalle. Ai minkä kokoiset... voi vinde. Enhän minä sellaista älynnyt katsoa. No, lupasin tuoda edes yhden, että näkee sitten tilata ne renkaat vielä tänään.

Käärin hihat ja mahdutin ne helvetin rinkulat sinne sun tänne autoon ja ajelin helvetin kyytiä korjaamolle. Nostin vaivihkaa seinustalle ja rukoilin, ettei muita asiakkaita olisi.

Kolme valopäätä asiakasta kysymässä sitä sun tätä.

Ja se mitä eniten inhoan, puhun asentajalle ja miessuku kaikki kuin erektion saaneena - ihan kuin vihdoin joku takuulla tyhmempi kuin he (siis miksi olisivat siellä asentajan luona huolineen, jos osaisivat jotain autoilleen tehdä). Siis mikä herkku hetki. Me lökäpöksyverkkarituulipukupösilöt, mekin tulemme katsomaan renkaita, joita tuo himpunhamppu oli pinonnut seinänvarteen.

Sitten asentaja totesi, että hän saa kyllä tilattua halvat renkaat kahdella sadalla. Kismitti, kun yleisöä paikalla. Että rehentelenkö rahoilla. Minä nimittäin en halua halvinta, vaikka en tiedä montako kesää niillä ajetaan. Mutten mitään sutta halua autooni ja joutua vesiliirtoon.

Tein asian selväksi.

Pienen paikkakunnan kiroja on se, että myös asentaja oletti minun olevan rahapulassa tai olihan tietysti merkit ilmassa, vanhoja kaljuuntuvia talvirenkaita jne. Jos olisin yhtään kiiinnostunut asiasta, olisin tilannut jotain luxury mallistoa, mutta kun en jaksa perehtyä. En minä mitään tanssikenkiä autooni hae, enkä toisaalta halpis-crocksejakaan. Ihan vain turvallisia renkaita.

Muuten eläinlääkäri ei sitten suostunut ottamaan kanin antibioottikuurista hintaa.

Ei ole siis helppoa olla hyvin toimeentuleva, kun pidetään köyhänä. Enpä olisi uskonut, että tästä voisin joskus kärsiä. Taisi mies romuttaa takavuosina maksamattomilla laskuilla koko perheen maineen.

Huokaisten lähdin ostamaan avustajan isälle addressia lauantain hautajaisiin. Menin kukkakauppaan, jossa oli jo pari naista asiakkaana. Toinen myyjä opasti addressien luo ja pyysin erityisesti syöpäjärjestön addresseja. Olevinas jotain merkitystä. Siinä pyöritellessäni niitä käsissäni, tajusin yhtäkkiä, että naiset olivat avustajan sisar ja leski.

En minä kyllä olisi tuntenut, joten aloin pyörimään pitkin liikettä kuin vielä katsellen, vaikka olin paniikissa, kun ajattelin, että jätän sitten sen addressin kappelille vietäväksi sinne kukkakauppaan.

Luin kuin piru raamattua Kekkilän esitettä, kunnes omaiset lähtivät pois. Menin kassalle todeten, että tajusinpa törmänneeni vainajan omaisiin, mutten ole heidän tuttunsa, joten piti vähän odotella.

Sitten suuntasin kuntopyörä kyydissäni toimintakeskukseen, kun tiesin, ettei mieheni ainakaan enää ole siellä. Ei ollut. Ei ollut muuten ketään. Paikka pimeänä ja pitkä viikonloppu. Minä tälläsin Kettlerin katokseen ja toivoin, ettei se lähtisi siitä kenenkään matkaan. Ja jos lähtisi... toivottavasti tulee tarpeeseen.

Avustaja oli soittanut pariin kertaan ja laittanut tekstarin, että sähköpostiohjelma on sekaisin. Joten oletin, ettei hän tiennyt viestistäni mitään. Pakko soittaa. ÄÄH. Päivä oli jo sen verran pilalla, että jäin siihen toimintakeskuksen pihaan soittamaan. Sillä puhelusta tulisi taas pitkä.

Siis oli saanut viestin ja sitä tavanomaista irrationaalista jargonia. Loppujen lopuksi luulen että hän kysyi tai sitten ilmoitti ettei ensi viikolla kahtena päivänä ole kenties töissä. Ja eihän siinä mitään, kun mies on osastolla. Voi herranjestas että puhuminen voi olla jollekin vaikeaa. Siis kun sanoja tulee sitä mukaan kuin aivot tuottaa, mutta hommassa ei ole päätä eikä häntää. Joten tuleeko sanat siis hännästä...

Mutten minä ole avustajaa sen takia vaihtamassa. Kyllä minun puolestani saa jatkaa. Perusasiat on kunnossa.

Huomasin puhelun aikana että poliisin maija ja henkilöautokin ajelee edestakaisin. Täh, kuka on kertonut, ettei mulla ole kesärenkaita?

Luikertelin kiireellä tyttöä hakemaan töistä, kun hän soittaa, että onkin jo kaupassa. Ei saanut kiinni minua, kun olin varattuna. Niinpä niin. Ajelin kaupalle takaparkkiin, sillä smurffin laki vainoaa, enkä halunnut enää pikavoittoa, sillä tässä on muutama ajo ajettava nappirenkailla.

Kaupassa en juurikaan muistanut kaikesta väsyneenä mitä piti ostaa. Joten. Tulin kaupasta sylillinen sitä sun tätä. Väliäkös sillä.

Mutta ei ole aiemmin nastarenkaat pitäneet niin kamalaa ääntä kuin tänään. Tuntui, että ne suorastaan kutsuivat sakottamaan.