On se niin ihmeellistä, ettei yhtä siivousta saa kulkemaan loppuun asti. Ei tietenkään edellisen postauksen tyylillä, mutta kun tulin tähän koneelle huilaamaan, otin loput sipsit ja mehujään ja tunti vierähti, ennen kuin kerkisin kissaa sanomaan.

Ja sitten hilasin ruhoni pystyasentoon pyykkiä narulle viedäkseni. Edes jostain aloittaakseni. Että helvetin kukkopillit, kun puhelin tärisi taskussa just kun sain pyykit laitettua. Tyttö soitti, että jotenkin olisi nyt sinne kirkolle tultava häntä ja autoa hakemaan, kun on pahat oireet, vaikka piipusta tupsauksetkin oli ottanut.

Päässä jo pyöri, että kenelle vai taksille.... vaan löytyi onneksi ystäväpiiristä ihminen, joka oli kykenevä minut hakemaan kirkolle. Niitä ainoita täällä asuvia, jotka tietävät käydä blokiani lukemassa, joten kiitoksia Sulle taas tuhannesti, vaikka käytit mun hädänalaista tilannetta kiristämällä Ukonhattu-kukkaa itsellesi.

Onneksi tunnustin heti, että tulee sitten elämänlangat kaupanpäälle.

Mutta juttuhan jatkui niin, että minä käskin tytön soittamaan lääkärinvastaanotolle ja sitä kautta sitten kotiin. Saikin siellä sitten apua ja lääkitystä muutettiin nyt vastaamaan nykytilannetta eli täällä kukkii nyt koivu oikein hyvästi.

Se miksi moinen hässäkkä tytön kanssa, hänellä on oireista kamalimpia eli anaflylaktinen sokki, mikä tarkoittaa kuolemaa, jos ei saa lääkärin apua ajoissa. Vain kahdesti on ambulanssilla viety, joten tässä on vielä säätämistä, että milloin oireet on vakavia, että kävellään tai milloin lanssilla. Mutta voimakas reaktio oli taas ollut ja olisi kuulema pitänyt pistää se Epi-pen, mutta tyttö itse vähättelee sen vuoksi, kun kukaan mukaan ei oikein usko tilanteen vakavuutta.

No, minä uskon. Pirullista onkin koko setissä se, ettei tyttö ehkä ole allerginen millekään kalalle tai koivulle, vaan atoopikkona elimistö reagoi luullen tilannetta vakavaksi ja tappaa sitten tällä ylireagoinnilla, jos apua ei saada puolustusmekanismin purkamiseen. Kuvottavaa siis. Ja taistele muiden vähättelyiden kanssa. Prkl.

Taidan mennä ottamaan nokkaunet ennen siivouksen jatkumista... sillä pitkä taukohan tähän jo tuli ilmankin.