Seukkailu pain killereitten kanssa on ohi väliaikaisesti. Valitettavasti.

Aamuvuoro töissä ja sen jälkeen kotiin.

Katsoimme tytön kanssa eilisen elokuvan boxista. Isi hoitaa. Sen jälkeen tuntui siltä, että tarttis tehrä jotain. Ei niinkään elokuvan innottamana, vaan kun tekemättömät työt jne.

Painelin työvaatteissa ulos. Joko tekisin jotain tai en. Mutta ruokkisin kanit joka tapauksessa. Ja ihme tapahtui. Sukeltelin ammoniakissa vartin, kun tyhjensin kanien häkit monen viikon papanalastista. Sitten vein viikatteen koiratarhaan, jossa avustaja oli nyrhinyt sirpillä ruohoa nurin ja mies haravoinut. Sinne meni haitulat... ilmeisesti olin jotain joskus puhunut tekeväni, mutta juuri nuo kasat oli ne, jotka aioin jättää miesten hommiksi. Nyt ne pirut odottivat toimiani... prkl

Päätin kattaa puiden alustat niillä. Siis ne kolme puuta jotka töröttävät tarhassa aitaverkosta tehdyissä pikkuaitauksissa. Luumu, kirsikka ja omena. Ne jotka eivät suostuneet jostain syystä alistumaan myyrille. En tiedä, tykkäävätkö ne tästä kattauksesta, mutta en jaksanut kuutta kottikärryllistäkään vääntää tarhasta hevon tuuttiin, joten siinä nyt ovat.

Nyrhitty ruohikko odottaa tasausta, muttei tänään. Ei jaksa enää. Tunsin jo tehneeni tarpeeksi. Mutta sitten ärsytti tuoksuvatukan kuolleet oksat ikkunan alla ja nyrhin niitäkin sivakamman näköiseksi.

Muualla pihassa onkin yhtä takkuista tuo tekeminen. Mutta jos sitä nyrhisi tässä tarhassa mitä jaksaa nyt aluksi ja sitten onkin jussin jälkeen heinän teko taas edessä. Plääh sille taas kerran.

Se mikä tässä oli hävettävää oli urotyönä pitämäni kanin häkkien siivous. Siksi, että ne oli jääneet huonolle siivoukselle pitkäksi aikaa ja olin uskonut, etten voisi siitä yksin selvitä ilman, että kanit karkaavat. Eihän tuo vaatinut kuin sisua ja suunnitelmaa.