Avustaja soitti.

"En kai minä häirinnyt?"

 Jaa, mitähän tuohon sanoisi ääneen? hmm.

 

"Et, puhu vaan...."

Hullu yllyttää hullua. Kääk.

 

"Niin, kun tuo minun kone taas meni epäkuntoon. ..."

Seuraa hirveä pulina haittaohjelmista ja muusta. Mitä vittua se mulle sitä jauhaa...

"Niin, et saa siis työlistaa katsottua?"

"Ei kun on se tuossa käsinkirjoitettuna. Mutta perjantainakos se sitten on aamuvuoro?"

"Perjantaina, lauantaina, sunnuntaina..."

"Piti vain varmistaa..."

Mun vapailla hei, pahvi. Ei luota omaa käsinkirjoitettuun versioon, vaan pitää jumalauta etoasialla häiritä minua vapailla.

"Joo, no, perjantaina sitten."

Olen siis kehittymässä. Kehittelen strategian enkä anna hänen tuhlata aikaani. Ensin toiveikas odotus, että asia tulisi esiin. Sitten hyökkäys: joko villiveikkaus tai suora tiukka kysymys: Mistä sinä puhut? Sen jälkeen nopea tappava mutta ystävällisluonteinen lopetus. Eli milloin nähdään, pahvi.

Ja toimintaterapeutin kanssa sovittiin seuraava kerta ensi viikon perjantaille. Hänen kollegansa soittaa, että kun hän voisi tulla tekemään sen tämän viikon kerran, kun vakipeutti ei pääse tällä viikolla. Voi vitunpimpulat. Niiltä on kai rahat loppu.

Joten sanoin, että koska et ole tänne tunkemassa, mene tokelle, mies on siellä. Annan kyllä palautetta vakipeutille, että tällainen peli seis. Tai teen häiriköinnistä lopun.

Ja heinää kaatui vain vartin ajalla, sitten hyydyin. Paarmat, itikat ja höttiäiset oli heti kimpussa. Aurinko porotti ja voi veljet. Meinasi tulla hiki. Joten istuin puoli tuntia ihanassa puutarhakeinussani ja sitten keksin, että on ihan must käsitellä eilen sulaamaan nostamani tarjouskarjalanpaistilihat ja laittaa ne uuniin. Siinä tiimellyksessä se avustajakin soitti. Mikä johti taas haluun tulla kertomaan teille kaikki ja heti.

Mutta koska tuo aurinko meni pilveen, yritän mennä tuonne viikatteen varteen takaisin etten vain myöhästy kahvilta, joka voi olla jo puolen tunnin päästä, jos alkaa hiottaa. So long.