Taas. Sen verran nyt syö tämä tilanne, joka varmasti osin on kuviteltuakin, mutta kilometrikorvauslaput eivät ole muuta kuin todellisia.

Yritin aamukahvilla päivittää miehen reppukalenteria ajantasalle ensi viikon osalta, kun aloinkin laskemaan toteutuneita tunteja, että olenko minä riistäjä vai riistetty. Pääsin monta viikkoa huimilla alituksilla. Eli riistetty. Yhdellä viikolla oli laittanut isoa Z kirjainta, enkä osannut tulkita sitä varmasti sairaslomaksi. Ja vielä kenen sairaslomaksi?

Aionkin nyt laskelmat loppuun saatettua ottaa avustajan puhutteluun, jossa käsiteltävät asiat on toteutuneet työtunnit versus kyyditykset. Koska tarvitsen omaa vapaata enemmän, avustajan kaikki tunnit tulee olla käytössäni. Mutta niiden toteuttamiseen on tehtävä säännöt, jotka yhdessä sovitaan.

Kyydityksistä keskustellaan, että kuka tarjoutui ja mihin. Vaikka taksikyyti on ollut käytettävissä. Sovitaan, että kyyditykset kirkonkylällä on hänen asiansa, että laittaako säähän sopivat vaatetuksen sekä itselleen että hoidettavalle ja kuntouttaa samalla miestäni hoitaen matkat kävellen. Vai ajaako omaan piikkiinsä. Varsinkin kun alituksia varmasti tulee jatkossakin. Ja puolenvälin tilinpäätöksen mukaan on yli sadan tunnin vajaus, eikä avustajan isä ollut vielä kuollutkaan.... että lisää pesee.

Ja ihan periaatteellisista syistä kerron myös osastohoidon vaikutuksista perheen elämään. Ettei se ole kuin viimesijaista hoitoa.

Huomasin juuri, ettei tilaisuutta tälle palaverille oikein tunnu löytyvän, koska en tahdo työvuoroa aloittaa näillä aiheilla ja työvuorot ovat iltavuoroja ja yksi aamuvuoro, joka päättyy toimintakeskukseen, joten ei sielläkään voi tällaisia asioita käsitellä. Plääh. No, voinpahan valmistella kokousta... kiäh, kiäh.