Käytiin moneen kuukauteen lenkillä koirien kanssa. Yritin pukea itseni ja mieheni niin kuin urheilulliset alikuntoiset kuuluukin. Eli vähän ja tuulenpitävää. Mittarin mukaan 20 astetta auringossa, mutta minua ei niin vain petetä. Eli t-paidat ja tuulipuvuntakit.

Jo pihasta lähdettyämme, huomasin pohjoistuulen vaikutuksen ja ettei aurinko ole mun kaveri. Se nimittäin päätti pilviveikkojen kanssa vehata ja kohta tärisimme kylmästä. Vasta kahden kilsan päästä pääsimme metsän suojaan ja sitten metsän eteläreunaan, jossa oli tyyntä. Vihdoin alkoi lämmetä ja aurinkokin tuli ilkkumaan.

Kirosin jo kun alkoi tulla tukalan kuuma, että kohta tulee tietysti vettä, kun en ole tyytyväinen mihinkään. Ja kohta ropsi vettä vähän. Loppumatkan olin hiljaa. Tyydyin ihailemaan kauriin pieniä siroja sorkan jälkiä hiekkatiellä. Säästä ymmärsin jo olla vaiti.

Muuten koirat veivät miestäni miten tahtoi, jos menin liian kauaksi eteen. Suututti, kun huutelin naapuritalon kohdalla koiria luokseni, vaikka mies oli niiden hihnassa. Tiesin, että kyllä se ukkokin seuraa koiria ja ne sentään tottelevat paremmin kuin ukko.

Kahvin jälkeen painelin viimein pihastelemaan. Oksasakset niin isot kuin pienetkin pihtien kanssa oli varusteina ja nyt tuulitakin päällä viellä teddyturkis. No, puolen tunnin ähellyksen jälkeen, olin pihdeillä katkonut ulkovalosarjan vaahterasta pois, kun olivat menneet rikki jo toissa vuonna.

Jatkoin myös tuijan kurittamista. En Tuijan. Vaan sen kanadalaisen. Meillä vuosien saatossa on levinnyt moni kasvi niin laajalle, että kulkutiet alkavat mennä tukkoon. Marjapensas ja tuija kasvoivat jo melkein yhdessä, joten nujuutin tuijan alaoksia oikein olan takaa niin ylös runkoa, että puun alitse mahtuu kulkemaan.

Mikäli tuija suuttui moisesta parturoinnista, syytän myyriä. Myyrät olivat kalunneet noita alempia oksia, joten syytä oli siinäkin kuivua.

Sitten kasasin tuijanoksat isoksi kasaksi, johon tulee kai lippusiima, että tämä kasa pois tästä. Viesti avustajalle ja miehelle. Että hopi-hopi.

Jätin teddyturkiksen tuijan oksaan roikkumaan ja siirryin seuraavaan ongelmakohtaan.

Rusopajuangervo on lähestynyt leveänä rintamana kohti marjapensaikkoa puolestaan lännen suunnasta. Sama ongelma, kun ei pysty oikein kävelemään muuten kuin marjapensaan oksia viistäen. Ja sehän tunnetusti tekee gutaa tuleville marjoille. Ihme kyllä väistöliike on angervon suunnassa karviaismarjapensaan kohdalla....

Saksin aina kourallisen angervoa ja sitten se lähellä olevaan oksakasaan. Jota ei ole tarkoitus viedä siitä mihinkään. Katsotaan vain, tämä kasa on pengattu kaninpaskoja myöten ja tuo tuijakasa... se vain on ja kasvaa.

Vilkaisin kelloa ja totesin, että nyt on kiire ruoanlaittoon ja säntäsin vielä niittämään kottikärryllisen heinää kaneille ja pelastin lumikolan vesirännin alta suojaan varastoon, jossa törmäsin työnnettävään ei-moottorilliseen ruohonleikkuriimme ja raahasin sen navetan ovelle, josta on kiva rinne alas ja ajattelin kokeilla polunkohtaa leikata.

Kyllä se siinä joten kuten kulki, muttei kulje tuossa koiratarhassa, sillä voikukka on pohkeen korkuista ja koiranpaskaa juuristo täynnä. Viikatetta olisi heiluteltava ennen kuin siinä mitään ruohonleikkuria voi työntää. Ikinä.

Että sellaista. Ja nyt ei muuta kuin syömään. Voikukkia ja koiranpaskaako? Ei, tein risottoa jauhelihasta, maissista ja paprikasta. Hirveetä mättöä näköjään viisi litraa. Tajuton määrä, mutta laitan sitä pakkaseen ja saan moneksi työvuoroksi evästä. On sitten muutama rasia kaalilaatikkoa ja tätä risottoa.