Lähdimme siis rengasretkelle. Etsimme tuulikelloja. Löysimme niitä, muttei ne ollut niitä kaverini halusi. Hän epäili, että hän on sillä tuulella ettei tule mitään kauppoja.

Ensimmäisestä kaupasta sain hänet ostamaan ylisuuren pessaarin. Tai siksi hän kutsui tuota putkea, jota mainostin hänen kissalleen.

Toisesta kaupasta hän itse innostui ostamaan pikkuauton takakontin kokoisen merimiesarkun ilman aarteita tärkeille tavaroille juuri sopivaan ympäristöön heillä. Tai sopivaan kunhan hän siirtää yhden huoneen tavarat joskus valmistuviin tiloihin.

Sitten ajoimme kirpputorille, josta en ymmärtänyt ostaa mitään tai katsoa. Me olimme molemmat huomattavasti näkövammaisia, kummallakin vain arskat vahvuuksilla ja niillähän et näe lähelle. Joten joka kaupassa sama jupina, ettei näe hintoja ilman eikä kanssa. Tuulikellot kun roikkuvat jokseenkin korkealla ja toisaalta valoa vasten ja ja ja

Joten kirppiksellä kaverini puutarhatonttuna kysymään myynnissä olevia taimia. Myyjä seilasi ulapalla. Eli tämä on sellainen kasvi joka heittelee siemeniä. Ei tiedä nimeä. Minua nauratti, sillä en muistanut kuin sen vaeltavan juutalaisen nimen. Ja menin juuri paikalle loistamaan puuttellisin tiedoin, kun ihmeteltiin taimia, jotka olivat ruukussa, että tekevät varmaan sinisiä kukkia. Piispan hiippa tai joku piippuhuppu tai mikä lie.

Asiakas valisti ei, ei. Ne ovat kyllä paprikan taimia. Siitä minä taas innostuin ja uhkasin seikkailla ja ostan ne pyörimästä. Minullahan ei ole mitään taimia. Tai jotain juuri tältä kaveriltani... kuolemassa tuossa portaalla ilman vettä.

Menimme naureskellen autoon. Tarkoitus oli mennä tien yli kahvilaan. No, kaverini mielestä voi ajaa autollakin saman tien tien yli. Auto pysähtyi mummon takia? poikittain tielle. Ja sitten löysimme p-paikan paljon kauempaa kahvilasta kuin jos olisimme kävelleet.

Kahvilassa kaverini haluaa tasata ennen kahvinjuontiaan nestetasapainoa, minä taas seukkasin nopeasti - ei Burtonin - vaan Panodiilin kanssa. Niskat on auttamattoman jumissa ja päänsärky on muuttunut kaiketi migreeniksi.

Kahvilasta ajoimme vielä turistien suosimalle bensakeitaalle. Ei tuulikelloja sielläkään. Tai juuri sellaista kuin kaverini haluaisi. Niitä saa kuulema Posiolta?!?! Että jäi kaveri ilman kalkatusta. Muttei ilman minun käkätystä. Eikä puutu arkkua, ylisuurta pessaaria eikä siementävää vaeltavaa juutalaistakaan.

Minä löysin muhkeat kirsikkatomaatti amppelit hyvään hintaan, mutta mikäpä ei maksaisi. Nämä 16 euroa kappale. Pitäisi varmaan istuttaa ne pois amppeleista isompiin ruukkuihin, että olisi sitten helpompi pitää märkänä eikä alati kuivana.

Otin kotiini tullessamme postin laatikosta ja taittelin lehtineen hyvin ostosten kanssa nippuun. En löytänyt niitä sen koomin. Siunailin ja kirosin vuoroin. Että hävisivät. Kaverini soitti tunnin päästä, että oli löytänyt postini autostaan nipusta, jota luuli paperinkeräykseen meneväksi lehdeksi, sillä pidimme lehtiämme tomaattien alla...

Eli tämän päivän posti on huomisen posti.

Muuten keli on täällä koko päivän ollut sellainen myrskyä enteilevä. Ehkä lähden nyt viimein etsimään niitä kylmäkalleja tuolta pakastimesta lähemmäs pintaa, jos sattuu puita kaatumaan linjoille.

Nukuin kahvin jälkeen miehen katsellessa telkkua. Yli tunnin nokoset ja nyt on olo hieman tokkurainen, mutta parempi kenties. Ehkä tuo ukkosen leijuminen päivätolkullakin on nyt aiheuttamassa minulle vaivaa.