Kun vanha pergolaattorini on lähinnä rakennussarjaa muistuttava lelu irtoavine osineen, olen lipunut kuin vaivihkaa isännän kahvinkeittimen luokse pyhittämään useat kahvitaukoni.

Olen useampaan kertaan huomioinut, että jotain katkoksia keittimeen tulee kesken suodattamisen. Ajattelin, että plääh, vaatii jonkinlaista huoltoa. Sekin.

Vähän pähkäilin noiden puhdistusaineiden kanssa, kun en ole vuosiin taas tehnyt mitään. Että etikkaako se oli ja kuinka paljon. No, päädyin googlettamaan ja soodaan. Ja työtä käskettyä, mutta en sitten muistanut sen vartin jälkeen käydä käynnistämässä uudelleen. Onneksi en kokeillut mitään sementtipohjaista...

Joka tapauksessa tökkii nyt huuhteluidenkin aikana. Ei vain yksinkertaisesti onnistu keittämään edes puhdasta vettä, kun jää miettimään.

Ja kun miettii, minä en jouda miettimään. Ja kiskaisen kahvipannun kesken kaiken ja juoksutan kohti lähintä kahvimukia.

Eihän siinä mitään, että kahvi on vahvaa, vaikkei olekaan Costa Ricaa. Mutta kun seuraavan kerran haron kiireisin kourin sitä helvetin inhottavaa suodatinpussia, läiskis! Tulee helvetillinen sotku kun vettä seisookin siellä suodatinpussissa ja se lentelee hyppysissä viisi metriä kompostiastiaan, sillä aivoni eivät suostu sitten enää sitä palauttamaan takaisin pannuun.

Että sillä lailla. Niin huonossa hapessa sitä ollaan. Vaan ei kahvitta. Ehei.

Joten suuntaan kai sitten Lapinreissulla kahvinkeitinkauppaan ja tuon taas tuliaisiksi uuden kahvinkeittimen. Pienemmän ja siromman. Kenties punaisen tämän mustan ison kuusamolaisen tilalle. Ehkä ostan sen paikallisesta posiolaisesta liikeestä. Muistaakseni Posio oli täynnä liikeideoita kirjakenkätekstiilikauppa jne. Monen alan tarjontaa yksissä liiketiloissa.