Syvyysnäkö tarkoittaa kykyä erottaa esineiden etäisyyksiä ja nähdä maailma kolmiulotteisena. Syvyyden hahmottaminen perustuu erilaisiin syvyysvihjeisiin. Sanoo Wikipedia.

Syvyysnäköä minulla on vain vähän ja siitä on aiheutunut varmaan jo pitkään ongelmia, mutta nyt jostain syystä haittaa on ollut tosi paljon. Viimeisin osoitus tuli hetki sitten kun löin päkiäni Crosstrainerin tukiputken päähän.

Eikä mikään varvas ole enää synnyinsuorassa asennossa. Kohta ei mahdu kapeat kalossit koipiin, se on selvä. Tai sitten on nyöritettävä jalat aina iltaisin siteillä nipuiksi, ettei varpaat pääse etsiytymään omille kieroradoilleen yön aikana.

Ja sama ongelma oli aiemmin päivällä, kun yritin saada tavaraa laitettua hyllylle. Onnistuin saamaan sormeni kynsi edellä hyllynreunaan ja ponnekkaana tietenkin vauhtiakin oli. Että voi sun perkele.

Samaisesta syystä en irrota tikkejä, ettei tarvitse ommella uutta haavaa vieressä. Se siitä täydellisestä hoitajakuvasta. En minäkään voi kaikkea tehdä.

Tuli vain mieleen tässä tätä kirjoittaessani, ettei vain näillä perhanan halpislaseilla olisi osuutta asiassa? En muista haastoinko jo tämän, että Eyenin linssit on tietenkin halvat, eikä niin hyvät. Ei olisi kannattanut ottaa halpaa, jos tarvii hyvät. Niin se menee. Osa vasurin puolelta on usvaista ja olen luullut syynä olevan oma eri paria olevat silmät.

Ihmekös tuo sitten, jos sitten syvyysnäkö ei onnistu, sillä siinä tarvittaisiin molempien silmien yhteistyötä. Jep-jep.

@ @ @

Kyllästyttää tämä elämän ihmettely. Muunkin kuin silmien puuttuvan syvyysnäön tai kahvikeittimen AVH:n. Olisi muuten hauskaa, jos voisi leikkiä kotia. Siitä olenkin valittanut monesti. Kun tästä on tullut miehen kuntoutuspiste, jonne kaikenkarvaisilla toimintaterapeuteilla tuntuu olevan aina avoimet ovet. Ja eipä tuo taksikaan ole outo ilmestys tuossa pihassa. Olo on siis rikkaanpuoleinen.

Vaan kun yksinomaan ei olekaan ehkä kodittomuuteen syypää miehen tila. Tai no välillisesti kuitenkin. Tajuan vain, että pidän tyttäreni kanssa jotain asuntolaa hoitajille. En tarkoita nyt täällä oleville Singstareille, vaan tyttärelle ja minulle.

Kun ei ole pieniä lapsia, ei tarvitse yrittääkään leikkiä kotia. Ja olen sen nyt autuaasti unohtanut. Että viikkosiivous, pyykkäys, ikkunoiden pesu useammin kuin kerran silloin, kun miehen suku ei ymmärrä, ettei ole enää tervetullut tänne.

Kun elämä pyörii ruuan ja telkkarin ympärillä. Ja satunnaisten kaupunkireissujen ympärillä. Nettiostoksia tehdäänkin siinä sivussa. Tytär tilaa vaatteita niin paljon, ettei muista niin montaa paitaa omistaneensa ja niin myös minäkin.

Jotain jälkitrauman hoitoa, kun oltiin vuosikymmen niin tiukoilla miehen yritystoiminnan vuoksi, ettei rahat tahtoneet riittää ruokaan saati vaatteisiin.

Mutta kodista on tullut opiskelijamaisen vastuuntunnottomuuden tyyssija. Jota häiritsee avustaja ja toimintaterapeutti.

Toisaalta työssäni joudun vastaamaan usein muidenkin tekemisistä ja etenkin tekemättä jättämisistä. Joten jatkukoon tämä vastuuton oleminen vielä. Vastahan minä sen tunnistin. Arvioin nyt jonkin aikaa, pitääkö jotenkin toimia vai annetaanko vain vauhdin kiihtyä.

Kuten kirjoitusteni määrästä voi olettaa, olen taas viettänyt päiväni lähinnä koneella monen päivän tauon jälkeen. Mitään erikoista ei edes tarvitse tapahtua, mutta jotenkin tämä kirjoittaminen on terapoivaa. Ja juuri nyt ujellus taas täyttää talon, joten kämppikseni eli tyttäreni riekkuu kavereidensa kanssa ja minä onneton ihmettelen täällä jotain helvetin avh:ta kahvinkeittimessä ja sitä, ettei pyykinkuivatusilmat ja pyykinpesuintoni koskaan kohtaa.

Ja sitäkin kerkisin miettiä tänään, että kun nyt tuntikausia sataa suhuutti, että tuleeko sieniä. Pitäisi mennä katsomaan, onko kanttarelleja edes toiveissa. Mustikoita tulee kuulema paljon. Mutta toisaalta itikoitakin on helvetilliset määrät. Ja joko ne ärtsyt hirvikärpäsetkin kohta napsahtavat otsaan kuin intialaisten kastimerkit.