Manaan heti aluksi työkavereita matalikkoon selkärangattomuudesta ja toisen toimipaikan viisasta sairaanhoitajaa, joka mokasi. Ja onnittelen itseäni, että selvisin ilman hullun papereita viikon alun aamuvuoroista, joista tuli ehkä urani rankimmista - ja yllättävästä syystä kuin muistutuksena, ettei lähdetä empatisoimaan omaisia.

Mutta se siitä. Perästä varmaan kuuluu vielä, mutta se kuuluu tähän työhön.

Sen verran valaistusta vielä etten suinkaan munannut, vaan koin riittämättömyyden tunnetta ja jäin ilman kollegoiden työpanosta. Ei pitäisi olla siis mitenkään uutta tuossa työpaikassa, mutta yllätti kyllä pahemman kerran.

Nämä kesäajan sijaisuudet ovat ihan sieltä ja syvältä. Miehitykset ovat mitä ovat ja saatan olla ainut hoitaja tai hoitaja niiden vastuuta pakoilevien hoitajien kanssa. Jälkimmäinen syö erittäin paljon voimia. Tuli taas todettua, kun alkoi tapahtumaan. Saattaa olla etten tunne kauheasti empatioita avunpyyntöihin ko. hoitajaa kohtaan.