Ei mikään pieni vihreä marsilainen. Ei ulosottomies. Ei selkäänpuukottaja.

Uupumus näyttää voimiaan. Käyttää somaattisia kykyjään minuun. Että pirulauta akka milloin taivut ja katkeat?

Nyt kun itsekin olisin valmis sairaslomalle on yöllisen tarkistuslaskennan tuloksena: En voi.

En ole korvaamaton. Onneksi.

En vain saa nyt sairausloman syyksi mitenkään mitään, mikä ei mahdollisissa työsopimusneuvotteluissa näyttäisi pitkältä miinukselta. Nii-in. Varsinainen uraohjus. Minäkin.

Ja kun kerran valitettavana on päänsärky selän kiputilan kanssa.... nehän ovat oire... hmmm... siitä väsymyksestä ja stressistä, jota työni pari viikkoa sitten laukaisi.

Eihän tämä ensimmäinen kerta ole. Eihän se viimeinenkään. Mutta kun olosuhteet ovat muutenkin minua vastaan ja tähdet ja planeetatkin huiskin haiskin.... tilanne on mahdoton.

Psyykkisesti ei liene vaikutusta lomaviikon läheisyydelläkään. Ettei enää tarvitsekaan paljoa jaksaa. sitten vajaa pari viikkoa saan olla huilingissa. Ja mikä parasta uskon siihen, koska lähden auto savuten lauantaina kohti pohjoista jaksaakseni jäljellä olevat viikot määräyskirjan loppuun asti. Eikä niitäkään kuin neljä.

Sen jälkeen toivon pitkää työttömyysjaksoa. Ei haittaisi sekään. En ainakaan lähde uusia paikkoja katsomaan, yrittäisin nauttia rakastamastani vuodenajasta eli syksystä. Ladata ja korjata vauriot.

Lisäongelmia sairauslomalle menoon aiheuttaa tyttären työskentely samassa paikassa. Meillähän on oikeus ilmoittaa itsemme kolmeksi päiväksi pois töistä ihan suullisesti. Mutta koska tyttökään ei näytä olevan hyvässä kunnossa mystisen tulehdusarvojen nousun vuoksi ja allergioittensa takia, alkaisi kuvio olemaan jo kyseenalainen.

Jos hän kuitenkin olisi töissä, häneltä ristikuullusteltaisiin joka kahvi ja ruokatauko, että missä vaiheessa minun sairastaminen on.

Niin se menee. Eli minä menen kun on työvuoro, vaikken enää kykene nukkumaan öisin. Vaikken uskaltaisi ottaa särkylääkettäkään ollenkaan, kun pumppu hakkaa 85 kertaa minuutissa. No, väsyneenähän se hakkaa. Mutta kipu ei tietenkään lakkaa, jos ei ota lääkettä. Ja jos ottaa lääkettä, ei se kipu kauaa pysy pois, joten .... minä, hoitaja, olen sormi suussa.

Ota ja kärsi. Onneksi taivaskin itkee kanssani. Toivottavasti ensi yönä on viileämpää ja voisin nukkua edes kohtuulliset yöunet.

Ja nyt rämänäkin kelpaa omaishoitoon. Täytyy kelvata. Täytyy hilata ukko verstaalle. Saa ihmetellä osastolta paluun jälkeen menetyksiään. Katsella lomaa varten kalastusvälineitä. Jatkakoon sitten avustajan kanssa näitä aamutoimia: parranajoa ja sängynpetaamista.