Olen laatinut skenaarion siitä, miten uutinen kotihoidon päättymisestä leviää ja milloin ja mahdollisesti kenen toimesta.
Olen myös suunnitellut todella hyödyntäväni rytmihäiriötä - ei heikkoutenani - vaan lähinnä aseena sosiaalityöntekijää kohtaan. Toisaalta eilen tajusin sen valtavat mahdollisuudet saada ymmärrystä kotihoidon purkauduttua. Ehkei kaikki pidä minua itsekkäänä tms.
Ja miksi ei hyödyntää. Jos kerran vaiva on kärsittävä, voi sitä hyödyntää. Varsinkin kun oire on lähtöisin kaiketi mieheni sairastumisesta lähtien. Nämä isommat ongelmat ovat vain putkahtaneet esiin aina kun ihan tavallista vilustumista poden.
Siis
- en ole huonommassa kunnossa nyt
- voin muokata asenteita myönteisemmäksi tulevalle
- ehkä antaa esimerkkiä muille omaishoidossa kamppaileville
- voin katsoa itseäni peilistä tietäen, etten suinkaan valehtele
Ajatukset ovat kirkkaita mutta noin neljän tunnin päikkärit päivällä... plääh, sekoittavat tätä ulosantia.
Kävin kilpirauhaskokeissa labrassa. Siellä istui työkaverini, ex-omaishoitaja, mieheni sedän vaimo, hänen lapsuuden kaveri ja meidän ex-lastenhoitaja sekä pari muuta.
iPodi tuli melkein otettua turhaan, sillä ex-lapsenhoitaja tuli luokseni juttelemaan. Meni lähes kaikki ohitse, sillä tunsin itseni vähän poissaolevaksi. Huolestuneeksikin. Piti asetella sanansa oikein. Työkaveri kun huuteli, että eikö tauti ole vieläkään jättänyt jne.
Huolestuneeksi tunsin siksi, ettei kukaan ollut ottanut verenpaineita eilen. Vain niitä sydänfilmejä. Ja minullle määrättiin beetasalpaajaa. Että millähän tasolla paineet oli lähtötilanteessa.... no, meidän mittarista oli patterit illalla loppu ja vasta tänään aamulla laitoin uudet paristot ja mittasin noin kaksi tuntia lääkkeenotosta paineet.
Minulla on normaalisti hienot paineet. Siis 140/78-82 luokkaa. Alapaineet ovat käyneet 90:ssä silloin muutama kuukausi miehen sairastumisesta pari vuotta sitten. Sen jälkeen tilanne on ollut mitatessa taas normaali.
Joten menin ajattelemaan illalla että hemmetti kun en tunne selälläni maaten enää sydämenlyöntejä. Ilmoitin tyynesti miehelle, että koska en saa rannepulssiakaan, olen sitten kuollut. Mutta olo on ihan hyvä. Parempi kuin aikoihin. Siis kuolleena.
Aamulla heräsin ajatukseen, että minulla todettiin eilen rytmihäiriö. Siis yöllä en vaivannut päätäni - luultavasti - . Ja kertoo muutenkin, miten ihminen pystyy vain pieniin osiin suhtautumaan tällaisessa tilanteessa.
Tilannetta ei ole siis pidetty missään vaiheessa vaarallisena, mutta onhan tämä jännittävää tällaiselle Burtonin kaverille, joka on napsinut lääkeitä lähinnä nimikkeellä antibiootit jne. Syödä nyt beetasalpaajia, kenties kuurina tai pitempään tai aina.
No, palataan siihen aamumittaukseen ja siitä aiheutuvaan huoleeni. Mittari näytti pulssiksi entisen 110 sykkeen sijaan nättiä 58 kpl. Hienoa. Mutta kun kymmenissä oli yläpainekin... kääk. 98/75.
Että sainko ohjeita seurata edes paineita ja mitäs sitten... ja milloin huolestua.
Lähdin vaatimaan vastauksia lääkärinvastaanotosta. Sain lääkärin kiinni vauhdissa ja vaadin ohjeita. Lupasi puolittaa beetasalpaaja-annosta, jos paineet menee liian alas tai muuttaa sitä ottoajankohtaa ja ja ja kaikki on siis minun vastuullani. Että hoida kuule itsesi kun olet hoitaja... tuntui siltä.
Jaa, niin, että vielä piti liikkua mahdollisimman paljon päivällä, että paineet ei laske... tai mitä se tarkoitti. Jeesus. Minä tunnen kyllä oloni tänäänkin paremmaksi, mutta kyllä niin heikoksi, että neljän tunnin päikkärit tulee vielä tarpeeseen.
Että jos vain jaksaisi, voisi herran jestas siivota sen kuistin ja kanien häkit.
Tyttökin sitten sairastui. Lentsuun. Kauanhan tuo terveenä oli tässä sairastalossa.
Ei tiedä tuleeko ensi viikolla matkaa vai ei.
Yhtä lailla tyttäreni jännitti tuleeko makkarakeittoa vai ei.
Vihaan siis ruoanlaittoa. Lupasin keittoa, mutta nukuttiin sitten pitkät päikkärit ja piti tuijottaa töllöstä sarjoja ja ja ja olin ottanut keittojuurekset ovelasti sulamaan. Ovelasti itselleni, että jouduin sitten keittämään sen keiton. Eihän siinä muuta olisi ollut, mutta vihaan perunoiden kuorimista, sillä naamani alkaa kutista, sillä raaka peruna aiheuttaa allergisen reaktion...
Tytär kerkisi soittaa labralekurireissullani että jos tulisin hakemaan kotiin. Siis vein tytön töihin, istuin labrassa, kävin lekurissa, menin halpiskauppaan ostamaan kaksi kukkatelinettä riippukukille ja tallilyhdyille pihaan sen entisen hyväksi havaitun yhden lisäksi. Sekä sitä uuutta Novitan Puro-merkkistä lankaa nimeltään revontulet. Aion yrittää tehdä pyöryläliivin.
Sen jälkeen ruokakauppaan ja menossa kotiin, kun se tyttö soitti ja käännyin niillä näppäimillä ympäri ja hain tytön ja tässä sitä nyt ollaan suuressa sairastalossa.
Jostain syystä tuli mieleen vanha kappale mieleen. Jos ei laatu niin nostalgia nostaa sen arvoa.
Palaan sairasosastolle vuodepaikkaan sydänosastolle. Tarttuvat taudit on onnneksi siipirakennuksessa ja olen äsken käyttänyt huonekaverini. Että tähän sitä mennään. Tervein hoitaa sairaammat.
Nyt herää kysymys, että olenko minä aina joka tapauksessa se tervein?
Kommentit