pullahtelee päässä. Päätökseni ei ole horjunut sen asian suhteen, että miehen kotihoito on nyt kokeiltu ja piste sille.

Mutta ihan kuin olisi päätöksen tehtyäni ja varsinkin asianomaisille ilmoitettuani, tilaa todellisille tunteille. Mitä yksinäisyyttä olen kokenut tässä perheyhteisössä ollessani se vastuullinen asioiden sekoittaja.

Toisaalta yksin olin jo ennen miehen sairastumista, sillä mitä todennäköisemmin hänen huono yrityksenhoitonsa johtui aiemmista lievemmistä aivoinfarkteista. Puolustakoon lääkäri häntä miehenä, mutta minähän sen taakan otin sitten kantaakseni ja minähän saan kuulla kunniani, kun siirrän taakan yhteiskunnalle.

Eikö kohtuullistettaisi nyt vähän? Se joka tiesi tekevänsä tyhmästi (mies tiesi, että jotain on pahasti vialla, luuli VAIN kuolevansa. Kiitti sulle vitusti tästä miesten logiikasta.) voisi kantaa nyt seurauksensa. Menettää vaikka kotinsa ja jollain tapaa perheensä jne. Olihan hän valmis kuolemaankin. Ei vain ottanut huomioon näitä välimuotoja.

En tiedä. Mutta nyt se aamiaissessio on ohi ja leipä eksynyt joko miehen mahaan tai tippunut lattialle. Tyytyväisiä koiria äsken imurointitehtävissä.

Lähdetään nyt sitten pihastelemaan.