Kamala kurkkukipu, yskä ja päänsärky. Kaikki taittuu buranalla ja jo vähän muullakin tropilla. Pääasia on töissäkäynti. Ja ei siinä mitään. Koska tilanne on aika kehno, jos olen ainoa hoitaja. Siis koulutuksen saanut hoitaja. Siis vuorossa. Vastuullani ne 33 asukasta, jotka suuressa ahdingossa minulle on annettu.

Juu, heidän puoltaanhan minä pidänkin. Silitän poskea ja puhun ystävällistä höpöä. Kuin ystävättäret toisilleen. Ei. En saa aina vastausta. En verbaalista. Mutta kädenpuristuksen, jonkin katseen, hymyn tai edes ynähdyksen.

Päämissioni on pitää ihmiset hengissä, vaikka lämpö nousee taas kerran huoneissakin 28 asteeseen. Ilmastointi ei vain toimi. Mikään ei tunnu toimivan. Omat aivonikaan. Tai asukkaan muisti.

Tärkeitä hetkiä ajatellen: uusia omaisia odotan kohtaavani vuoron aikana. Ääneni on käheä.  En haluaisi myöntää olevani flunssassa. Luulkoot viskisieppariksi. Viskibassoksi. Tärkeintä on kohdata omaiset.

En minä sen viisaampi ole kuin osastoavustajat kertomaan asukkaan tilasta. Voinnista. Elämästä. Tiedän vain enemmän heille menevistä lääkkeistä ja osaan puhua tarvittaessa kielillä. Lääkärin munkkijorinaa. Vain vähän, mutta se auttaa kun törmään erikoissairaanhoitajaomaiseen.

Haa, kavahda kollegaporukka! Ei ole haasteellisempaa omaisryhmää kuin hoitoalalla työskentelevät. Heidän käyntejään varten löytyy vanhainkodista hyviä piiloja luiskahtaa. Pysytellä viisaiden oikeutettujen kysymysten tieltä. Ja kukas on oiva niihin vastaamaan? Viimeiseksi tullut sijaispolo, joka ei ymmärrä, mitä vaaroja omaisten kohtaamiseen saattaa liittyä. Vai ymmärtääkö?

Eikä mikään ole palkitsevampaa kuin vihaisena raakkuvan mummon kiitos: sinä olet hyvä ihminen. Voi mummeli miten väärässä sinä oletkaan. Ihan tavallinenhan minä. Osasinpa vain sivellä hiuksiasi kääntäessäni tyynysi viileän puolen esiin. Hipaista selkääsi kylkiaseentoon laittaessani. Sillä ansaitsee tuolla hyvän ihmisen tittelin.

Kotiin tullessa kaikkensa antaneena, näyttelen avustajalle. Kiitos kun nyrhit tylsällä sirpillä koiratarhan. (En ole prkl pyytänyt. Toivottavasti löysit löysiä koiranpaskoja.... [ei osaa kuulema niittää, saati tikuta... ]) Ja sitten sitä epäloogista puhetta. Aivan kuin hänelläkin olisi ollut jokin aivotapahtuma. 

Ja kun viimein saan sukat ottaa jalasta ja vaihtaa vaatteet eli avustaja on hävinnyt autolla pihasta, alan miettiä, miten nopeasti miehen voi syöttää ja syytää verstaalleen - ja etenkin kuinka monta tuntia hänet voi ajastimella sinne unohtaa. Minä en vain jaksa leikkiä rakastavaa vaimoa. En edes aivovaimoa. Olen vain vilustunut, ylirasittunut ... jokin olio.

Huomenna taas aamusta silittelen mummojen poskia, puhun tuhmia pappojen kanssa tai mitä pitää kenellekin puhua. Olla. Läsnä. Hyvä ihminen.

Huononpuoleinen omaishoitaja. Hylsy sille.