Eilen vietin metsähartautta. Ja menin poikkeamaan totutusta messukaavasta. Hui, hui. Poikkesin sivutielle, joka ei mielestäni johda mihinkään. Autiotaloja kylläkin on tien varressa, mutta pois ei pääse kuin samaa tietä. Ja se ahdistaa vietävästi.

Kulkea nyt omia jälkiään.

Matkalla näin haukan liihottelevan metsähakkuualueen yläpuolella. Aukkoon oli laitettu jo kuusentaimet, joten viime kesäinen aukko lienee. Ja koska asun 200 metriä merenpinnan yläpuolella, näitä korkeitä nyppylöitä täällä riittää.

Ja sellainen nyppylä - oikeastaan iso tasanko löytyy juuri tuosta aukoksi muuttuneessa kohdassa. Pari vuotta sitten siinä oli sakea metsä. Noh, metsäteollisuus haluaa puunsa...

Minä käännyin aukon jälkeen metsäpolulla kannoillani, kun tuntui niin siellä metsänsiimeksessä viileältä. Kaipasin valoa ja armontunnetta. Ja tietysti kun ohitin sen ylätasangon, minun tuli mieli kiivetä katsomaan, mitä siellä ylhäällä on. (Siis mitähän metsähakkuuaukealla on, ojia ja traktorin jälkiä, kantoja ja risuja....)

Lähdin kiipeämään hitaasti rinnettä ylös katsoen jalkoihini. Ylhäältä näki järvelle asti ja naapurikylään järven yli. Kirkonkylälle ei näkynyt, siellä oli vielä sakea sumu. Siitäs saavat herraskaiset.... alamaiset.  Ja mietiskelin siinä, että kello mahtaa olla jo paljon ja vatsa tyhjä ja verensokerit alenemassa.

Puolukoita kourallinen ehtoollisviiniksi. Lienenkö tullut ylevämieliseksi. Ihan kuin vain minua varten aurinko paistaisi jne.

Kannan reissuillani Haltin vyölaukkua selkäpuolella. Siihen laitan koirien valjaatkin. Nyt vissiin sitten liian huonosti, kun tartuin joka maassa lojuvaan runkoon.

Olin päättänyt -huokaus- taas kerran, että lähden pitkin metsiä metsätielle. No, koirat tietysti tykkäävät, mutta minä raivaan itselleni tietä hitonmoisissa pusikoissa yrittäen pitää suuntaa. (Siis ainoa mitalini on suunnistuksessa...kolmas sija neljän kilpailijan sarjassa. Isomman puoleinen huokaus)

Luotan melko lailla suuntavaistooni ja ei nuo erämaat mahdottomia näillä leveyspiireillä vielä ole, kun kartastakin katsoo. Joten lähinnä ongelma on se, että minulla on irrallaan olevia koiria. Etten sattuisi kenenkään pihan lähettyville ja toisaalta maantielle.

Yksi kesämökki on tuon mäen lähettyvillä. Yritin varoa sitä, sillä viimeksi kävelin koiran kanssa heidän ajotietään vastaan, kun tulivat mökiltä. Enpä itse ilahtuisi tuollaisesta.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että suuntasin suoraan sitä mökkiä kohden. Tosin väsähdin sellaisessa kosteikkokohdassa, kun oli enemmän nokilaisia kuin ystävällismielisiä pajuja. Ja ojaa oli viiden metrin välein joita ylittää saamatta tukea. Ja yhtä nokkosviidakkoa leuan tasalle. Nostelin siis varovaisesti jalkojani... virhe, joka maksoin kompastumisen koiran talutushihnan lenkkiin...

Ja siitä kun en meinannut päästä pois. Langennut nainen nyki itseään kerta toisen jälkeen ylöspäin jalka lenkissä ja nokilaisia ympärillä... voi mähnä. Joten kun kosteikosta pääsin ja huomasin että mökkihän se siinä taas... sanoin piut-paut ja kiersin piha-alueen ja kohta sen jälkeen mökkitielle.  Hätä ei lue lakia.

Koska ne yöunet oli jäänyt väliin ja reissu noinkin raskas, kellahdin aamupalan jälkeen pariksi tunniksi nukkumaan. Ja hainhan sen tytönkin. Sieltä palattuani yritin jotain saaamatta oikein mitään aikaiseksi. Torkuttelin uudestaan töllön ääressä odottaen Täydellisiä.

Illan valvoinkin myöhään ja nukuin paremmin kuin edellisyönä. Heräsin tänä aamuna tytön tullessa siivestä sisälle työvuoroon lähdön takia. Keitin kahvit ja päätin, että tänään siivoan. Ja siivonnut olenkin Matteus Passion soidessa. Vasta juuri äsken se kolme levyä oli soinut läpi.

Taidan mennä käväisemään ulkona happihyppelyllä ja palaan sitten tänne jatkamaan tätä siivousta.