Ja heti perään toisenlainen postaus. Minua kun ei lannisteta. Ohjat käsiin ja hevonen laukkaan.

Siis eihän tässä enää pohjaa kohti pääse, jossei porauslauttaa tänne tilaa.

Nyt pitää vain laittaa haavat kuntoon Bepanthenilla ja katsoa eteenpäin.

Siis saa katsoa taaksepäin, muttei jäädä sinne roikkumaan ja määryämään. On hyvä muistaa, mitens siinä sitten kävikään... ja ajatella ajoittain, että minä olen minä juuri tämän vuoksi. Enkä minä sittenkään ole paha, pahempi lurjus. Olenpahan vain yhdenlaisen elämän kokenut.

Edellisen postauksen tarkoitus oli aivan toinen. Niinpä niin. Tarkoitus oli tuoda julki, että tunnen ettei blogilleni ole ehkä jatkoa. En minä tietenkään enää ilman kirjoittamista selviä, mutta jos elämässä sattuu noin suuri muutos, että mies ulkoruokintaan laitetaan, ehkä olisi aiheellista tämä blogi laittaa pisteellä varustettuna pois käytöstä.

Aivovaimo lakkaa olemasta olotila. Toisaalta varmaan eroprosessissa riittää sitten työstämistä, mutta voisihan sitä uuden blogin aloittaa ulkoruokinnan alkaessa.

Ja jos todella tämän paikkakunnan olot alkaisivat muuttua sietämättömiksi ihmisten suvaitsemattomuuden vuoksi minua ja perhettäni kohtaan, kerään sitten kimpsuni ja kampsuni otan menolipun Mombasaan.

Lomaviikko alkaa olla lopuillaan. Plääh. Hoidettavia asukkaita on aina ikävä. Työkavereita ja olosuhteita ei. Missään nimessä en ole enää huonossa kunnossa. Lomat ja sairaslomat on pidetty ja fyysisestä kuin psyykkisestäkin kunnosta on huolehdittu parhaalla mahdollisella tavalla. Lenkkeily on hoitanut molempia puolia, mutta varsinkin tässä fyysisessä puolessa on nähtävissä oleellista kunnon kohentumista.

Töissä on taas kunnon väännöt menossa. Kun pitää työllistää meitä sijaisia, joten joutuvat vakkarit pitämään lomia pötkössä... kuulostaa oikein mukavalta työilmapiiriltä. Eräät vain eivät ole koskaan tyytyväisiä ja keittävät niitä keittojaan sitten milloin mistäkin syystä. Viimeeksi kaiketi palkoista. Sitä ennen ... you know

No, se paska siellä sitten odottaa ja se olisi nyt jaksettava kauhoa sivuun, kun on näitä muitakin vääntöjä tulossa.

Meillä alkaa tytön ostosten purkaminen. Kaikki ne kalliit laitteet mitä hän meni ostamaan. Ja ahdistaa jo huominenkin. Siis se, että mies tulee kotiin. Tällä hetkellä olen luvannut hoitaa vain ensi viikon.... sitten taas osastolle. Säälittävää itserakkautta. Mutta minä niin olen taas alkanut tykätä itsestäni.