Käyn viikko viikolta heikommalta kestämään työkavereitani. Huolestuttaa. Ne asiat jotka ärsyttävät eniten ovat puheenaiheet ja musiikkimaku. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta jos yleinen ilmapiiri on, että musiikkia on vain iskelmämusiikki... voi vittu.... äitiiii....

Yksi valopääblondi (minun lisäkseni) kehitti tosi farssin siitä, että kuinka tärkeätä hänelle on musiikki. Siis hänen musiikkimakunsa on vain tosi laaja. Iskelmä. Ja kun en hallitse näitä esiintyjiä... en voi luetella tätä musiikin riemukulkua, joka häntä ympäröi.

Kun olin vartin kuunnellut hänen valittuja otteitaan iskelmistä (laulamalla kahvipöydässä) päätyen tuohon grande finale lauseeseen: "Musiikki vain on minulle tärkeätä" Minulta pääsi onneksi hiljaisen puoleinen hörähdys. Sillä parkaisukin oli lähellä. Ja neuvo, että alkaisi sitten kuuntelemaan musiikkiakin eikä sitä minun mielestäni kapeanalan elämän filosofiaa.. Minä putoan jne. Kaksi puuta ja mitä niitä nyt onkaan...

Että niin paskamainen minä. Kuuntelen klassista, jazzia, rockia ja popista kaavin kermat päältä. Iskelmä, joka näitä työkavereita nyt pyörittää ja hallitsee, on sieltä ja syvältä. Ja sitä minun on nieltävä joka helvetin työvuoro.

Paitsi yövuorossa, jolloin kuuntelen mitä haluan.