ja onhan se tuolla kommenteissakin jo.

Aiomme erota tässä samalla, kun tämä asumuserokin napsahtaa käyntiin. Tai tiedä häntä, mikä käynnistyy ja milloin. Pitää ottaa selvää, mitä kaikkea tässä nyt joutuu tekemään ja selvittämään.

Minä olen suoran toiminnan ihminen. Kun tätä ajatusta tahkosin ja tahkosin, ei siitä sen parempaa tullut. Kahden ihmisen välisen kaupan purku. Ja onhan tämä suhde vääjäämättä enemmän hoitosuhde ollut alusta alkaen miehen vammauduttua. Muutetaan se sitten siksi.

Mies otti asian ihan kuin olisi osannut odottaa ja toisaalta kuten ilmoitukseni hoitokotiin lähdöstä, vapautuneena. Valitettavasti hänen puhepäivänsä ei ollut tänään, joten puhunut hän ei juurikaan mutta nyökkäilemällä ja ilmeistä pystyi lukemaan paljon.

Iltapalalla tunnelma olikin sitten pitkiin aikoihin rento. Ilmeisesti mieheni luottaa, että pidän jatkossakin hänen puoltaan ja miksi en pitäisi. Hän on lasteni isä ja aika puolustuskyvytön tuossa tilassa. Niin kauan kuin hänellä ei ole muita huolehtimassa, minä hoidan hänen asioitaan, mutta toivottavasti kuitenkin mahdollisimman vähän. Mikä ihmeen hoitokoti jättäisi kaiken minun hoidettavaksi? Varsinkaan jos minä en ole puoliso.

Lapset eivät vielä tiedä. Ajattelin, että puhun sitten kun poika loppuviikolla tulee käymään. Jos lukevat sen täältä, mitäs lukevat päiväkirjaani...

Nyt olo sellainen kuin olisi maratonin juossut. Tai minun kunnolla satanenkin kyllä riittää. Helpottunut siitä, että nyt se on sanottu ääneen, eikä toinen sittenkään taida niin kovin olla vastaan. Oikeastihan minä arvasin sen.

Lisää tunnustuksia tuli mieheltä. Oli viime sunnuntaina käyttänyt verstaallaan puutyökoneita. Epäilin tätä kun kävin viemässä tavaroita varastoon. Kaikki johdot seinässä... ja kun kysyin hän naureskeli tehneensä keinuhevosen aihioita...

Pyörryttää ajatella, mitä olisi tapahtunut, jos olisi telonut itsensä. Hän ei ehkä soita apua, en tosin antanut viime viikolla puhelintakaan mukaan, kun innostui sinne pornokauppaan soittelemaan, muttei pääsisi varmaan portailta pois ja jäisi lumoutuneena katsomaan veren tippumista pyörtymiseensä asti. Ja sinne olisi sitten kuivanut tyhjiin. Heittelejättöhän se olisi ollut. 

Jos lähtisi vielä blogikierrokselle tai sitten nukkumaan... tai töllöä kahtomaan ja miettimään, mitä järisyttävää sitä seuraavaksi tekisi. Vai pitäisikö harjoitella suun tukkimista välillä itseltäni? Töissä se voisi olla ihan hyvä juttu sen perusteella mitä olen työkaverilta kuullut tänään...