Ei autosta eikä muustakaan konkreettisesta koneesta. Ihan kuvainnollisesti vain öljyä laineilleni, siihen vesilasiin, joka ajoittain kuohuu... pikku-pikku elämäni.

Olen kyllä tässä taas lähdössä metsäkirkkoon hartauteen. Olen vain hyväksynyt, etten kerkiä samalla oven avauksella miehen kanssa.

Aamutoimet menivät sutjakasti mieheltä. Minun päiväni on hyvällä alulla. Tiskit tököttävät täyttäen koko kyökin, mutta yöunet ovat palautuneet ennalleen ja rytmi on täyttänyt alitajuntani. Nukahdan kohta ilta kymmenen jälkeen ja herään korkeintaan varttia ennen herätysaikaa eli seitsemää.

Ja nukun öisin lähestulkoon heräilemättä, mitä nyt kääntyilen.

Tämä yökäyttäytyminen kuvastaa minulle usein, missä mennään. Nyt mennään tasaisilla laineilla. Pahin myräkkä on taas takanapäin. Pitää nauttia siitä mitä kerkiää ennen uutta myräkkää.

@ @ @

En ole vielä koskaan löytänyt suppilovahveroa. Arskat päässä se voi ollakin vaikea tehtävä. Muutan tänään taktiikkaa. Jalat tutisevat koko ajan hermostuneesti. Mitä enemmän aikaa tässä koneella vielä vietän, sitä epävarmempaa on, lähdenkö metsään.

Joten käyn vielä katsomassa maailman tapahtumat parista lehdestä, etten kävele hukan suuhun, vaikka pitäisi olla pakoa miettimässä. Jaaha mitähän tuokin nyt sitten tarkoitti.

Aurinko paistaa. Ja jostain syystä yritän keksiä joko lenkille jotain uutta mukaan otettavaa... kohta on kai rinkka selässä.

En ole muuten saanut soitettua polttopuista. Vihaan puhelinta. Sähköpostia laitoin työosuuskunnan ihmiselle, että tarttis varmaan päiväksi tulla tänne hommiin...

Ja tyttö sai töitä vanhainkodilta kolmeksi viikoksi. Ei tiedä onko iloinen vai ei. Minä tiedän, ettei meillä ole kuin yksi auto ja sekös tässä rassaa... kun en tiedä onko kuinka pitkään kokoaikaista työtä tarjolla (lue: täysipalkka) että voiko edes autokaupasta kesäautoa katsella vai hankkisiko polkupyörän syksyn harmaisiin hetkiin...