iPodit roikku kaulalla. Varmuudeksi, jos ajatukset alkavat ahdistaa. Ei käynyt niin. Tarkoitan, että lenkillä käyty ilman musiikkia. Kuten aina ennenkin. En haluaisi, että olkaani koputetaan kesken aarian ja kääntyessäni näkisin vähemmän hammashoitoa nähneitä hampaita karhun suusta...

Kuuloaisti tuolla metsässä minun luontokirkossani on oleellinen apuväline niin koirien hallintaan niiden ollessa irrallaan kuin muunlaistenkin konfliktien välttämiseksi.

Tein monenlaisia aivohavaintoja matkalla.

• Elämäni on muuttunut radikaalisti omaishoidon alettua. Syystä että emme juurikaan mieheni kanssa liikkuneet missään yhdessä ja kotonaollessani hän oli enempi verstaallaan töitä tekemässä tai pitämässä iltaisin kansalaisopistonpiriiä.
• Haikailen suotta sellaista, mitä ei olisi helppo saavuttaa, vaikken omaishoitaja olisikaan. Katselen kuin kuplan läpi mitä tarjolla on, mutta kuplan takana. Enkä kuitenkaan usko, että toisaalta tarvitsen niitä ihanuuksia sen enempää omaishoidonkaan päätyttyä.
• Nyt kun olen todennut kulminaatiopisteen koittaneen tai olen sen sossuun sanonut, olen tehnyt itselleni hallaa keräämällä kaikkea omaishoitoon liittyvää negatiivista. Kauheasti en kylläkään keksi positiivista, vaikka tiedän sopparilta sen muuttaneen myös hoitajan elämää positiivisestikin.

Jaa nyt tuli kyllä mieleen erittäin positiivinen asia. Tavallaan olen saanut tämän taloudenpidon omaan hallintaani, eikä ulosottomiehellä ollut pikkukirjeitään laitettavaksi, paitsi henkilökohtaisen avustajan numero kaksi vuoksi. Eikä tämä asia, siis taloudenhallinnan tunne, ole ihan pienimmistä asioista, joista nautin. Se on asia, jonka hoitamattomuus ennen miehen vammautumista oli ajaa meidät avioeron partaalle.

• Tulee paasattua blogissa kaikista negatiivista asioista. Kyllä minä olen monta kertaa nauttinutkin tästä elämästä, omasta työstäni ja kodistani ja metsästä. Omista lemmikeistäni, rämästä punaisesta autostani. Tontista, jota on muokattu parivuosikymmentä.
• Edellisestä juontui mieleeni, että minun on ihan lomani ensi viikolla pelaastaakseni ryhdyttävä näkemään ja julkituomaan hyviä asioita. Vaikka huonotkin saavat aikansa. Ne kuuluvat elämääni. En halua, että minut mielletään imbesilliksi katkeroituneeksi keski-ikäiseksi vaihdevuosiensa alkumetreillä kulkevaksi aivoleskeksi.

Kävely metsässä vuorotahtia jo väsyneillä jaloilla auringon paistaessa kaltevalta tasolta suoraan aurinkolasien takana oleviin silmiin, sai minut unohtamaan, että koirat pitäisi laittaa kiinni ennen autotietä. Onneksi Kuutti oli ihmeissään ja kyseli jatkuvasti, että hei mikä mättää?

Kotona muistin, että on vieläkin toissapäiväistä kalakeittoa. Tuli sitten vahingossa paistettua se kasarin pohjaan. Ruoka maistui ja nyt on niin raukea olo, että siirryn kettuilemaan tuonne keinuun. Otan tyynyn mukaan ja ehkä peitonkin ja otan ruokaperäiset. Pitäis muistaa ottaa verensokeri 1,5 tunnin päästä. Lenkin jälkeen en uskaltanut, kun en ollut syönyt lenkillelähtiessä mitään ja lähtöarvo oli sen 4,1.... no huh-huh. Suutarinkengille piut ja paut.