Selvä juttu. Sosiaalitantalla oli asiaa vielä. Että palaverissä ovat kaikki mieheni hoitoon osallistuvat. Siis jargoniaa puhuva avustajakin, joka saattaa sitten romahtaa ja joutua sairaslomalle.

Ehkä minä mietin vähän tai paljon siis ja puhun vähemmän. Mitä oikeasti on sanomista? Kotihoito ei vain onnistu ja sillä siisti. Ja että haluan kotini takaisin, joten mitkään palveluiden lisäämiset eivät ole ratkaisu.

Mielenkiintoista on se, että kuinka tärkeä merkitys on miehen haluamisilla ja avustajan. Toisella edessä on kodin menetys ja toisella työpaikan. Että onko kaksi ääntä minun yhtä jo vastaan? Vai onko lähtötilanne se, että mietitään minne ja miten.... ehkä minä luovun tästä miehen hoitajan roolista... sanon, että kysykää nyt häneltä itseltään. Että menkööt minne suostuu, mitä sen väliä.

Että päättäkööt viisaammat, jotka tietävät meidän elämästä enemmän kuin minä itse. Nyt sitä mennään kuin pässi narussa - kai sinne saunan taakse...

@ @ @

Lenkkeilystä alkaa tulla tapa tai sitten pakkomielle. Tytär tuli yövuorosta, joten minä lähdin heti aamutuimaan hallaiseen aamuun koirineni. Juttelemaan itseni kanssa. En juurikaan ole viime päivinä tajunnut ympäristöä, vaan käyn kauheata pulinaa pään sisällä. Mikähän soppa siellä on kiehumassa?

@ @ @

Ärsytyskerroin on kasvussa taas. Päivät hupenevat kohti hyvää, mutta vääjäämättömästi myös huonoa. Jos avustaja ei romahda ja muutu kykenemättömäksi hoitamaan työtään, minun on siedettävä vieraan ihmisen läsnäolo kodissani. Tämän muutaman viikon aikana olen onnistunut palauttamaan kodin itselleni - ja nyt tuntuu vielä vaikeammalta leikkiä, että olisin kiitollinen avustajan tulosta töihin.

@ @ @

Toivottavasti voin nauttia paremman lomapäivän tänään kuin eilen, sillä olenhan ajoissa käynyt lenkilläkin...  Kylmempi se ainakin on. Kulkiessani metsässä olevalla pellolla, oli sen pellon alareuna varjokohta kuurantapaisessa.

Ei minulla lunta vastaan muuten ole, mutta kyllä se kulkua haittaa, kun ei ole suksien kanssa välillöissä. Ja varsinkin jos haluaa metsissä kulkea. Ehkä tänä vuonna viimein ostan ne lumikengät. Tai sitten kuljen kelkan jäljissä kuten tähänkin asti.

En minä kellariin ainakaan mene. Koirat alkaisivat haukkumaan, kun joutuisin ne nakittamaan portin taakse, jotteivät tippuisi lattialuukusta kellariin. En tiedä kuuluuko koirien haukunta täältä sisältä tuonne siipirakennukseen, mutta onpahan hyvä tekosyy olla tekemättä mitään, että tyttö saa nukkua.

Ehkä minä menen kokeilemaan puuron syöntiä, sillä on ollut koko aamun nälkä. Musta kahvi lorisee vain mahassa.

Apus, verenpaine oli kuuden aikaan 130-68 ja syke 58. Olen laistanut mittauksia, kun se ei ole auttanut asiaa. Nyt tällainen havainto. Piti ihan kaksoismitata, mutta hyvältä näytti sittenkin. Jospa se tästä taas lähtisi rullaamaan. Ehkei jalatkaan olleet tänä aamuna tahmeat liikkumaan. Tai sitten minä vain kuvittelin.

Nyt kuvittelen sitä puuroa. Tai ehkä minä toteutan tämän hurjan fantasiani ja teen sen puuron ja syönkin sen. Huoks. Mitähän tästäkin päivästä vielä tulee?