Taas lenkitetty päätä ja häntää.

Lähdin taas vähän kiireen kanssa. En huomannut mitään olisi unohtunut, mutta mutta....

Kuutti on hoidon jälkeen ollut arka. Luulin, että portin lähelle jätetty auto pelotti, mutta kyllä se oli jokin muu tänä aamuna. Luulen kuitenkin, että hoidossa ei ollut muuta vikaa kuin ne koiraleiriläiset muut. Isoja mastiffeja.... joten arkajalkakoiramme on saanut varmaan usean sätkyn ja toisaalta sitten hoitaja sanoi jo viedessämme että jos noin pelkää pitää erillään... eikö se lisää sitten pelkoa...? Ihan kuin olisi vaaraa oikeasti.

Noh, metsästin kuitenkin koiran kuistilta kiinni ja iloissaan sitten lähti kuitenkin.

Laskin koirat irti aikaisessa vaiheessa. En jaksanut sitä nykivää menoa. Vetohommissa on tapahtunut hoitoaikana kouluttamista, sillä eivät kyllä vedä ja ovat kuulolla paremmin. Joten hauskaa minulle. Siitä huolimatta heti kylätieltä päästyämme laskin koirat vapauteen.

Olin ottanut kameran mukaani, vaikken uskonut pattereiden enää tehoavan pitkän varastoinnin jälkeen. Yhden kuvan otin hämähäkin seiteistä. Kaste näytti ne ruohikosta kuin lumpeenlehdet auringon kajossa. Ei se kuva sitä välittänyt kuitenkaan....

Suppiksia katselin kanssa vähän sillä silmällä... löytyi kanttarelleja. Peltoaukealla tuli sitten sellainen takauma jumalanpalveluksesta että Jumalan karitsa joka otat pois synnit. Että sellainen uskovainen minä olen. Kuitenkin.

Pellon jälkeen tuli ojanylitys ja se on kinkkinen paikka kun on nokkosia ja vattua ja kivikkoa. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Mieleen tuli metsä messu. Kirkkoväki kulkemassa laulava kirkkoherramme edessä....

Ehtoollisella kävin ojanpenkan puolukoilla. Tuli mieleen tuollaisessa mielentilassa: Jeesuksen ruumis ja veri sinun puolestasi vuodatettu. Koirat hyppäsi ehtoolispöytään. Ne ihmetteli minun kummaa käytöstä. Taisin sanoa sen ääneen tuon Jeesuksen ...

Alkoi naurattaa minun metsämessuni.... hyppäsin uudestaan metsänpuolelle metsätieltä, kun piti tarkastaa se metsä sieltäkin. Ja voi jumalanpyssyt... (turhaan lausuttu, tiedän....) miten oli isoja mustikoita. Joten löysin kaiken kattavasta varustuksesta käyttämättömän pakastepussin, jonne keräsin tytölle mustikkapiirakkamarjat.

Koirat ryhtyivät talkoisiin. Kuutti väsyi kuin pikkulapsi ja alkoi istumaan ison kiven viereen ja vinkui väsyneenä. Onneksi kukaan ei kuullut kun puhuin sille kuin lapselle kerätessäni Norpan kanssa marjoja.

Oikaisin metsän läpi ehkä pari kilometriä ja sen verran meni sekaisin, että etenemä oli sitten loppujen lopuksi puoli kilsaa... hyvä oikaisu. Metsä oli kaivettu syviä ojia täyteen kuivattamiseksi, joten oli hiukan hankalaa ne ylitykset pakastepussin roikkuessa hyppysissä.

Yhdessä ylityksessä jouduin keikkumaan tasapainoni varassa, mikä siis on surkea apuväline. Tartuin umpimähkään neljäsenttiä vahvaan puunrunkoon ojan toisella puolella. Onneksi vauhti ja suunta olivat riittävät ilman tukea, sillä se puu jäi minun käteensi.... pahus. Laho tynkä.

Niin tässä elämässäkin joutuu äkkitilanteissa luottamaan kaikenmaailman tikkuihin ja joutuu usein huomaamaan, että jäipäs käteen tuokin tuki, mutta onneksi omat neuvot sitten kuitenkin riittivät pitämään pystyssä.

Kotiintullessani katselin koirien persuksia edellä. Norppa on rypenyt tosimielellä jossain ja mustaa mutaa ja risuja roikkui nartun takaliston karvoissa... mietin voisinko tehdä mitään ennen sisällemenoa. En. Sillä vessahätä oli kova itselläkin, joten olin onnellinen kun koira jäikin pureksimaan toissapäiväistä rustoa, josta on urakalla koirin kesken muristu.

Sisälle siis ja olin hirttäytyä kaikkeen kamaan mitä olin virittänyt itseeni. Kameralaukun hihna kuristi ja kun olo oli hikinen tuntui yhtäkkiä siltä, että on prkl kumma jos ei näistä äkkiä pääse irti. Näistä osa oli kuristajakäärmettä muistuttavat ötökkäverhon kaitaleet, jotka olivat pyörähtäessäni tuulikaapissa kietoutuneen kameralaukun hihnan kanssa kaulani ympärille.

Laitoin iPodin latautumaan lähtiessäni. Arvasin, että kone jumittuu, mutta luulen, että iPod latautuu. En vain onnistu tuolla tavalla siirtämään Matteus Passiota jumiutuneelta koneelta. Joten jouduin käynnistämään koneen kotiintultuani uudestaan.

Ja ottamaan hirvikärpäsen pois hihastani. Yritin rutistaa sitä muusiksi nenäliinaan. Mutta kaveri oikoi aikansa itseään ja joutui sitten lääkelasiin Dosyklinkuuristani jääneen puolikkana kanssa. Kansi päälle ja nyt minulla on huonovointinen lemmikki. Rutistettu ja antibioottikuurilla. Otus tippui suoraan puolikkaalle, joten saattoi suutuspäissään puraista....

Perjantait on perseestä, sillä miehen työt loppuvat kello 12. Joten minä päätin, että tänään lähdetään naapurikuntaan viinakauppaan. Ostatan sillä punaviiniä itselleen. Ehkä vermuttia minulle. En olekaan juonut alkoa moneen viikkoon. Kohtahan se nähdään aiheuttaako vähäinenkin alkomäärä osan noista migreeneistäni. No, hyvinhän näytän selviävän ilmankin. En menisi alkoon, ellen haluaisi miehelle sitä punkkua ostaa.

Mutta on ottamatta aamupala ja kello on jo puoli kaksitoista....