niin kuin aina. Laiska ja saamaton töitänsä lukee taas. Siis en ole saanut mitään aikaan. Mitään näkyvää. Ja kuitenkin ympärillä tapahtuu ja se väsyttää minua.

Asiantuntijaraati kävi hoitokodissa. Exä vaikutti tyytyväiseltä. Tosin en tiedä voiko luottaa tuohon selostukseen tilasta, jonne hän on menossa. Ei kirjahyllyä ja ei omaa vessaa. No, ei tuntunut ahdistavan miestä. Minua kylläkin. Siis sen kirjahyllyn puute. Luulin saavani kirjoja kymmenen metriä pois. Esimerkiksi sen Ohjustekniikan perusteet.

Lasken tunteja kohta. Mitä vähemmän sitä enemmän ahdistaa. Että loppuisi jo tunnit kellosta. Huomenna klo 18 taksi vie sen minkä seksi joskus ammoisina aikoina toi... heheh

Olen pakannut exän vaatteita. Uskomaton määrä on kertynyt. Osa on varmaan liian isoja, mutta heittäkööt minne hyviin. Kunhan saan täältä pyörimästä. Pari vaatekappaletta riittää hyvin siihen, että exä käy täällä pyörähtämässä. Siis taksi tuo ja saa viedäkin.

Tässä vaiheessa ikävää ei tunne menneisyyttä kohtaan. Tunne on voimakas muutoksen eteen, sillä vaihtoehtoja ei ole. Mutta vielä sitä saa märehtiä kaikkea, kunhan sen aika sitten tulee. Jos alan katumaan, voin ottaa exän kotihoitoon hmmm. sanotaan kuudeksi tunniksi viikonloppuisin (mahatoimiilauantaisin hys-hys), kyllä varmaan kelkka kolisten kääntyy.

Ja meidän välejä ei enää saa freesattua. Friteerattu niitä on, ja taisipa tässä syksyn aikana peräti palaa jostain kohti karrelle. Että se niistä väleistä ja suhteista.

Olisi pitänyt pyöriä siellä pihalla vesiastioiden ympärillä, mutta toisaalta meillä perinteet velvoittavat jäädyttämään vedet astioihin. Perinteet kunniaan jihuu... en jaksa, en kykene enkä eteenkään viitsi nyt lähteä hyvää perinnettä muuttamaan.

Ensi viikosta tuleekin siis sikamainen. Töitä on putkessa ja kotona piha siivoamatta. En minä haravoimista tarkoita, vaan niitä tavaroiden kantamista talvelta suojaan. Bööö... Pakko tehdä ensi viikolla, kun se reissukin pohjoiseen koittaa sitten sen sikaviikon jälkeen.

Exä ei ymmärrä vastata tärkeissäkään asioissa. Korkeajännityksen lukeminen voittaa tietysti kysymykset, haluaako cd-levyjään mukaan ja voisiko tarkistaa, että joka kotelossa on joku kotona... prkl