Voimat menevät ajan tappamiseen. Erittäin palkitsevaa tämä lisääntynyt vapaa-aika. Voi paska.

Tämä lista puolikasta joten työt on tietysti yhdessä köntässä, omasta toivomuksestani. Ja se tietää sitä, että ensi viikkona ei tule ajanvieteongelmia. Ja se puolestaan pitäisi tarkoittaa siivousvälineitten heiluttamista. Vaan ainoa joka heiluu olen minä ja minäkin mielelläni pakenen täältä rikospaikalta. Metsään, mahdollisimman nopeasti aamuisin.

Yöunille on voinut sanoa hyvästi. Sanoinko joskus liian pahasti, kun unet sanoivat hyvästi? Univaje on jo kanjonin kokoinen. Mahdoton täyttää vuorokaudessa tai parissa. Ehkä tapahtuu liikaa ja liian nopeasti, vaikka liian hitaasti. Sekavaa.

Tänään on asiantuntijaraati koluamassa exän tulevaa majaa. Siitä vaan. Olen selustanut turvannut soittamalle itse sirkustirehtöörille, joka onkin ihan oikeasti älykäs ja empaattinen ihminen. Sellaisia minä kaipaan juuri nyt, myötäeläjiä.

Varsin avoimen ja rehellisen puheluni aikana eilen tehtiin alkujärjestelyt lennosta. Puolin ja toisin odotetaan enää sitä lupaa viralliselta taholta. Ja minulle on postitse palvelusuunnitelmassa ilmoitettu päivämääräkin, jolloin kyseinen kokeilu voitaisiin aloittaa.

15.10.

Pyhitetty olkoon se.

Halu siivota exä pois nurkista on niin voimakas, etten kykene kunnolla enää tiskaamaankaan. Odotan kaiketi jonkinlaista muuttoautoa tavaroita hakemaan. Koska kuitenkin on kyseessä kokeilu, minun pitääkin hillitä vielä itseni. Grrrrrrr.

Silti mielikuvaharjoittelen tavaroilla. Tuon saa exä. Tuon saa, tuon, tuon. Ihan kuule mitä vaan. Vie vaan kaikki. Minä haluan vain elämäni takaisin. Ei muuta.

@ @ @

Sekavasta vuoristoratamaisesta olotilastani huolimatta, voin kaiketi hyvin. Tosin ruokahalu on hävinnyt. Se ei olisi vaarallista, jos muistaisin syödä kuitenkin. Mutta koska yöunet ovat jääneet alkuyön unettomuuden ja aikaisen aamuherätyksen vuoksi vähäisiksi, päivät kuluvat unihorteessa alun virkeyden karattua lenkkipolulle.

Nyt sitten yritän napsia pieniä välipaloja edes sekä ruokaa että unta.

Omaishoidon loppu häämöttää. Se on huomenna. Tai se ei lopu koskaan. Niinhän se menee. Mutta tämä virallinen puoli... omaishoidontukineen ja oikeuksineen pitää kolme vapaapäivää kuukaudessa. Periaatteessa kaikki voisi kääntyä siihen, että kolme hoitopäivää kuukaudessa....

Olen päättänyt, etten ota exää enää yöksi. a) hän on exä. b) en muutenkaan nuku hyvin, c) vihaan kusisia aamuja ja etenkin d) intoni käyttää exää 'kotona' vähenee potenssiin sata, jos pitää jaksaa yli 12 tuntia.

Että sellaista minulle kuuluu. Ja kun se kuuluu minulle, kuuluu se exällekin.

Puolipilvistä, pakkasta kolme astetta. Maa kuurassa. Hulppea lenkkeilysää ja minä menossa kirkolle klo 11. Tiskaa edes pirulainen, saamaton nahjus.