ainakaan naisena. Tuli sellainen olo. Tosin en ole kuin 45-vuotias, mutta päättelin tuon rajapyykin sen mukaan, että ... ei kyllä nelikymppinen joutaa jo väistyä luonnonkiertokulkuun. Epäilemättä. Vääjäämättömästi.

Koska mitäs meillä tekee enää? Hoidetaan tietysti itseämme vanhempia naisia. Jep. Mutta jos heitä ei olisi ei tarvitsisi minuakaan.

Luonto kun ei oikein enää hyödy minusta. Lisääntymiskyky on mennyt (luojan kiitos, onhan?) ja jälkikasvu pitäisi olla ilman ehkäisyä tai miesten sukupuuttoa täysi-ikäistä tähän mennessä.

Ilman hammashuoltoa en kykenisi varmastikaan kivikaudella saamaan lihasta riittävästi ruokaa ja urokseni olisi jo jäänyt jollain metsästyretkellä sille tielleen eli nääntynyt jne.

Ei tarkoitusta näin vanhalle.

@ @ @

Miksi siis tämä parinetsimisvietti vain jatkuu ja jatkuu? Niin. Jos ei nyt jolle kulle ole tullut selväksi, on Efraimintytärkin aloittanut vakavan suhteen, jonka laatua tässä lähipäivinä taas mietitään oikein urakalla.

Siksi näinkin synkät ajatukset, että mitä ihmeen merkitystä? No, aika röyheä uusperhe saadaan aikaiseksi sen enempää kommentoimatta. Ja olen aina halunnut olla joko noita-akka tai (ilkeä?) äitipuoli. WTF?

Positiivista tässä päivässä on se, että odottaminen vihdoin loppuu. Pitäisi olla täällä odottamassa nyt eron jalostamana yksilö eikä suinkaan väsynyt elämän ihmettelijä. Ja minua on nyt enemmän vastassakin. Jep. Liikunta jäi sitten vähäisemmäksi ja no, ruoka maistui tuossa siivouksen lomassa.

Onko siis elämäni tarkoitus, uusperheen perustus? Vai ikävän karkoitus ja Lapin kartoitus...