Eli ei toivottu tapaus. Tai ehkä vain toivon itseni tähän huusholliin juuri tällä hetkellä itseni ei-toivotuksi, joten saisin syyn lähteä takavasemmalle - mieluummin kuin kohdata taas itseni selittelemässä yhtään mitään siitä, miksi voin asua tällaisessa talossa.

Sisäänrakennettua. Sitä se on. Sukupolveni toiveiden täyttymys asuu omakotitaloalueella tiilitalossa ja pihassa Toyota ja koirana labrador. En minä täytä tuota mielikuvaa. En huonompaakaan. Ja pahinta on, etten edes tavoittele sitä. Miksi pitää keksiä aina näitä ympäristön paineita, kun olisi ihan oikeissakin paineissa kestämistä...?

Pitänee alkaa lajittelemaan. Että keksitty omassa päässä... jäteastiaan. Jossain mielessä olen asioita jo onnistunut karistamaan, mutta tähän mennessä asioihin on liittynyt nakki tai paremminkin porkkana. Palkinto. Pitää uskaltaa että saavuttaisi, jos tuntee että tämä on sen arvoista. Taistella valomiekoin niitä kuviteltuja (ehkä osin todellisiakin) paineita vastaan, joita olevinas vaistoan ympärilläni.

Jos minä paineita vaistoankin, olen oikeasti kohdannut ymmärtämystä eri tahoilta. Se on tullut läpi ohimennen sanotussa lauseessa. Pitemmässä puheessakin tuoduissa arvoissa eri ihmisiltä saatuna. Ehkä meissä kaikissa asuu sisimmässä se oikeudentaju, joka ei aina ole ristiriidaton näiden elämäntilanteisiin liittyvien ongelmien kanssa.

Nyt ei oikein ajatus tule ulos oikein päin ja selkeästi. Mutta koska tämä asia nyt halusi ulos, tulkoon noin kuin takatilassa oleva vasikka, jota ei keritty kääntämään. Kypsyttelen asiaa ja tulen sitten oikolukemaan jossain välissä imurointi ja astioiden tiskaaminen... mutta nyt kun lämmitys on saanut aikaan tänne inhimilliset lukemat... (alkulukemat 14,8 astetta) taidan lähteä aamupalalle.

Väliaika: kahvia ja pullaa kanttiinin puolella!

[sekopää selvittää päätään]