Ehkei lääkitykseni ole oikein kohdallaan. Lähdin latomaan pyykkiä naruille koneesta ja ajattelin, että vähän vain kopistan saunassa lymyäviä polttoon meneviä roskia.

Kopistamisen sijaan ajauduin pilkkomaan, lajittelemaan ja melkein sytyttämään saunan kiukaan alle tuletkin. Myös tytär on siivonnut ja hänen huoneessaan on säilötty taas monen viikon roskat, pakkaukset yms. Hänen tilillään tuntuu olevan aina sen verran ylimääräistä rahaa, että mukaan kaupoista tarttuu jos jonkinlaista hurvelia, joka tietysti on pakattu paremmin kuin kruunun jalokivet, joten sitten siivouspuuskien jälkeen, minä vietän jännittäviä hetkiä.

Jännittäviksi hetkiksi ne muuttuivat tässä taannoin polttaessani tyttären paketoimia roskia. Ja kun se dödöpurkki räjähti yhtäkkiä kiukaassa... jäin vähän epäilevälle kannalle, että ajatteleeko tuo ihminen todellakaan mitään survoessaan ties mitä silikonipussukoita laatikoihin ja rasioihin.

Joten minä puran lähes kaiken ja lataan uudelleen. Ei ole hauska räjäyttää paskoja silmille ja kun lähdet syyllistä etsimään on syynä aina ettei ajatellut. Minusta se on pirun huono syy mihinkään.

Toisaalta minulla on omat ongelmani. Kun ajattelen liikaa, jää monta asiaa tekemättä ja puolitekeiseksi eli suunnitteluvaiheeseen. Mutta yritän jatkossa säätää ajattelua siten, että luokittelen karkeasti asiat enemmän ja vähemmän ajattelua vaativiin asioihin. Ja vähemmän osiossa yritän ottaa riskejäkin.

Elämä on vähän kuin puuronkeittoa. Sitä joko käyttää desinmittaa tai sitten ottaa riskin. Puuronkeittäminen kuuluu elämässäni vähemmän ajattelua vaativiin ja välillä onnistuu ja välillä ei.