minä. Exä käymässä. Viihtyy hoitokodissa hyvin ja ei ole ollut ikävä edes kotiin. Selvä se. Mitähän tässä sitten syyllisyyttä tuntemaankaan. Kuvastaa sitä tunne-elämän vammaa, jonka exä sai. Sitä, ettei pysty tuntemaan mitään juurikaan mistään. Mitenkä siis ajatella toisten tuntemisia.

Laitoin soittamaan kotiaan ja antamaan puhelinnumeronkin, osoitteen. Keskusteli paremmin äitinsä kuin minun kanssa. Joo, voi v----. Onneksi minä tarvitsisin tärkeitä tietoja exältä, että osaisin asioitamme hoitaa oikein - yhteisymmärryksessä, joka tuntuu siis enempi siltä, että minun ymmärrykseni mukaan mennään.

Exä puoli tuntia kotonaan. Jouduin jo korahtamaan, kun ruokki koiria pöydästä. Melkein jo unohdinkin mihin väsyin tässä hoitamisessa. Ja tulipas äkkiä tunne, etten ole toipunut oikeastaan yhtään - vieläkään. Vasta alullaan kaikki. Voi mähnä.

Ja minä kun luulin palanneeni ihan melkein hyväksi ihmiseksi... mutta olenkin vain väsynyt omaishoitaja. Vieläkin.