Ja kaikki oli ihanasti rempallaan.

Aika on huvennut työntekoon ja halkojen hankintaan. Pitkällisten neuvottelujen tuloksena ja etenkin lisäpanostuksen jälkeen ne siiankutumyyjän puut vain ovat liiterissä. Mutta piru vieköön, ne ovat liiterissä. Ja muusta viis.

Yhdessä säpäleisen työviikon kanssa tämä sessio on ihanasti kuluttanut aikaa ja toisaalta väsyttänyt pirusti. Nin paljon, etten ole kyennyt sitä öisin purkamaan ja sitä alkuviikon jatkuvaa hyvää syvää unta... ei ole näkynyt.

Mutta olen tässä ja elän. Työt ovat kymmeneksi päiväksi ainakin ohi ja elämä täynnä mahdollisuuksia, joista ei nyt sitten sen enempää.

Töissä parasta antia on ns. vanhuudenhöppänät ja muistisairaat yleensäkin.

Eilen hain työaikaa tappaakseni muistisairasta mummoa kahville.

- Santra tule kahville, huutelin huoneen ovelta.

Santra tulee aran ja säikähtäneennäköisenä luokseni:

- Minä säikähdin ihan.

Aika luontevaa oli halata, kun toinen kädet ojossa lähestyi. Ja matkalla kahvipöytään, tuli sekavia asioita. Juttelen juuri hänen kanssaan siitä huolimatta ja juuri sen vuoksi. Teen kysymyksiä, joihin ei ole oikeata vastausta ja vastailen diplomaattisin lausahduksin, saaden hänet hymyilemään kun tulee näin kuuluksi ja jutut jatkuu.

Kysyin, mitä hän oli tänään tehnyt. Santra kertoi:

- Minä sitä siitä sitten ja hyssyttelin kauemmaksi. Siellä päätettiin sinunkin kohtalosta.

- Ai, minunko? kyselin jo aika kiinnostuneena. Jos jotain salatiedettä muistisairailla, eihän sitä tiedä.

- Ei, ei se selvinnyt, vastasi Santra.

Niinpä niin. Olisinkohan sen kohtaloni halunnut tietää.

Muutenkin tämä ihminen pitää minut varmaan jonain läheisenään, sillä usein hän tulee luokseni onnellisena halaamaan ja toteaa helpottuneena että minä tulin. Ja pyytää ottamaan mukaani jne.

Työkaveri ihmetteli, että miten se Santra nyt tuossa kahvipöydässä kuitenkin on, kun ei äsken suostunut huoneestaan lähtemään. Oli suuttunut hänelle. Minua nauratti. Siis se, että Santraa piti vain säikyttää pyytämällä kahville.

@ @ @

Toinen juttuni liittyy otsikkooni.

Yli 90-vuotias mummo himmasti minulle, että nyt on autettava häntä lähtemään. Kerrattiin valehtelematta taas kerran, että hän on ollut vuosia jo vanhainkodilla ja täysin jalaton. ts. ei kävele itse ei edes varaa jaloilleen.

Yritin sinnikkäästi saada uskomaan, ettei hän voisi kävellä. Hän taas yhtä jos ei sinnikkäämmin että hän käveli tänä aamuna siihen huoneeseen sieltä jonne nyt pitäisi palata. Totesin, että nyt on meidän uskomme vastakkain.

Mummo katsoi minua taistelunhaluisena ja haluttomana antamaan periksi.

Ajattelin, että saisinko hänet johdettua oikeaan aikaan vuosiluvuilla. Sanoin, että minähän vuonna hän käveli... ja sitten tajusin, ettei siten vaan, mitähän vuotta hän nyt eli... voisin sitten läväyttää vuoden 2009 tiskiin...

- Kävelyvuotta, sanoi mummo voitonriemuisena vuoteestaan.

Menin ensin sanattomaksi ja sitten totesin nauraen mummolle, että vastaus oli oikea. Että hänen päänsä teki temppuja, muttei ne olleet vaarallisia vaan auttoivat pakenemaan tästä todellisuudesta. Sanoin, että kun ja jos minä olisin hänen tilassaan, muistaisin viettää aina sitä aikaa, jolloin mikään ei ollut hullusti.

@ @ @

Tosin minun hullusti oleva elämäni.... mitähän kohtaa sitä muistelisi. Tätä iltaako? Kun vihdoin rohkenin mättää kiuskivet laatikkoon ja irrotin kiukaan ja ongin jonkin ihme pellinlämiskän kiukaan takaa, joka aina ajoittain tipahtaa kiukaan kuoren sisään... ja ilmeisesti sen vuoksi ei lämmöt pääse nousemaan saunassa neljääkymmentä korkeammalle... tai sitten minun lämpömittarit on rikki.

Ja kokosin sen kiukaankin ja tänään otan kai koeponnistuksen, mutta vasta sitten, kun olen kuurannut saunan. Siihen minä täällä kerään voimia. Kuten pesuhuoneen siivoukseenkin.

Jos minä nuo saisin tehtyä, joulusiivous olisi tehty ensimmäisen kerran puoleen vuosikymmeneen... joten ehkä ymmärrätte, kuinka tärkeätä tämä on. Varsinkin kun en hennoisi vapaitani uhrata mihinkään päivän imeviin siivouksiin.

Nyt väsyneenä se menisi samaan saamattomaan ruhooni ja en tietäisi mistä se suuttui kun aamulla herään. Että tuliko selkä kipeäksi työssä satakiloista mummoa kiskoessa sängystään pystyyn, halkoja kantaessa peräkärrystä vai saunan siivouksesta...