Suhtkoht aikainen ylösnousemus ja ei unta sen jälkeen. Silmiä väsyttää, mutta mieli kirmailee tehokkaassa päivässä(kö?). Joka tapauksessa, tässä sitä ollaan. Nakit silmien ympärillä valmiina kutsumuksenhoitoon. Mutta eihän siinä mitään. Sehän on onnistunut ennenkin. Tosin.

Seuraavana aamuna vähän nukuttaa... nukuttaisi, jos pääsisi nukkumaan. Yliholhoava äippä lähtee mukaan työvoimaneuvojalle, sillä tie on liukas ja jäinen sekä äipän autosta on jarrut häviämässä. Voi vimpula! Ei siis auttanut renkaiden tasapainotus eli ilmantarkastus.

Joten iloisin mielin tässä huomenna kaupunkia kohti, kun valvomista on takana yli 24 tuntia ja uutta tulossa. Onneksi tämänkin voi kestää. Annanpa hyvän istutuspohjan sikainflulle tai ihan mille vaan väsynyttä eloruhoa kaipaavalle.

Että mikähän siinäkin on, että se alkaa kovin kiinnostaa touhuta, kun on tulossa iltavuoro saati yövuoro... ja jääkö siitä sitten liikaa adrenaliinia virtaamaan, kun uni ei tule ei vaikka kaikki houkuttelut tekisi. Siis ne mitä kykenee. Tukevat vodkasiivut jäi kokeilematta. Jep. Ei ollut alkoa tässä talossa. En ainakaan tiedä. Eipähän silti moraali olisi sallinut, joten jäi sekin taistelu sitten taistelematta.

No, tässä nyt enää loppukärvistelyjä varten. Pakkasta on, joten pääsee raapimaan autoa ja jos tuo edes suostuu lähtemään lämmittämisenkään jälkeen käyntiin. Sen lisäksi on syytä laittaa se myös töissä tolppaan ja huppu silmille. Eli se huppukin olisi otettava täältä sisältä kuivamasta.

Kaiken kruunaa lapun teko koiratarhan portille: Yövuorossa, älä prkl herätä minua äläkä eteenkää koiria. Saat meidät kaikki silmillesi.

huoks. Siis sen jälkeen kun olen tullut sieltä huomiselta reissulta. Mähnä.

Positiivista oli se, että kuulin unta odotellessani uuden instanssin nimen. Alkoi U:lla. Loppu meni kyselytuntia kuunnellessa ohi... hitto.