Poika jätti laukkunsa joulujuhlien yhteydessä anoppilaan. On mankunut että sitä pitäisi hakea. Ja valitti silloin anoppilaan mennessä joulujuhliin, ettei aikaa ole siellä oloon. Nii-in.

Minä taas mietin, missä helvetin välissä meikäläinen sitten pakkaa, kun kaikki tavarat ovat täällä huoneessa, joka on nuorenparin käytössä. Näköjään yksinoikeudella. Siis oikeuksilla vaan ei velvollisuuksilla.

Maatessani koirien kanssa siipirakennuksen lattialla kolmatta yötäni niiden kahden kissankarvaisen yön jälkeen... sain ajatuksen, jolla ratkeaa niin laukun haku kuin siellä olon pituus ja - oma rauha. Edes yhdeksi yöksi.

Ilmoitin tänään, että raketteja lähdetään ostamaan kello 1230.

Sain aikaan ylösnousemuksen ihan txt-viestillä.

Sitten tulin siivestä kertomaan, että jospa menisivät sinne mummolaan yöksi ja tulisin huomenna hakemaan, kun en saa muuten pakattua reissukamoja huoneessani... narinaa. Jupinaa. Soitti sitten anopille ja homma hoidettiin kotiin. Tai tässä tapauksessa anoppilaan.

Joten se siitä jaksamisesta. Nyt pitäisi ehdottomasti alkaa keräämään reissukamoja ja miettiä mitä pitää pestä jne. Sen lisäksi pitää katsoa tuhat ja yksi asiaa, joita en ole saanut tehdyksi, kun en ole muistanut sen lyhyenpuoleisen kiintiöajan puitteissa toimittaa, minkä olen yllättäen saanut esim. liiterikomennuksen aikana.

Kylmä täällä on kuin hornassa, mutta tulen nukkumaan omassa sängyssäni ensi yönä, joten en aio lämmittää tänne saunaa vaan ihan lisätä villatakkia hartioille. Siis silloin kun olen saanut pakattua.

Jospa se tästä jotenkin taas eteenpäin.

Nyt on lähdettävä tarpomaan tuonne verstaalle etsimään laukkua tavaroille.