Juttu ei sisällä eroottista latausta, joten hus-hus

Suunnaton riittämättömyyden tunne on vallannut. Se paha, jonka olen tietänyt olevan edessä, joskus, sitten... on tässä NYT.

Enkä tarkoita mitään mielenterveyden menetystä. En itsetuhoisia ajatuksia, en erosta aiheutuvaa surua, en edes omaishoidon loppumisen jälkeistä väsymystä.

Tai tarkoitanhan minä niitäkin.

Nehän ne syö jaksamistani. Syövät parhaillaan, söivät silloinkin ja tulevat syömään vielä pitkään.

Mutta suurin kaikista, sen hetki on tullut. Minun on ollut pakko kohdata se kauhean ahdistukseni aihe: verstaan koneiden myynti.

Jos kyseessä olisi suuremmat kaupat, pitäisi käyttää ulkopuolista apua, mutta tällä tasolla: on selvittävä omillaan ja talkoohengellä.

Mutta kun minä tunnen niin suurta vihaa tuota verstasta kohtaan, etten haluaisi antaa vähiä voimiani siitä edes hyötyäkseni. En jaksa, en kykene - ENKÄ HALUA.

Tekisi mieli tuikata koko paska tuleen, mutta sehän ei käy laatuun. Ei sentään pankin omaisuutta... Mutta koneet olisi mun. Ei kun meidän?

Tämä konekaupan käynnistäminen viime viikolla päästi pedon irti. Ihan kuin olisi aukaissut padon tietäen, etten tule hallitsemaan tilannetta, mutta sen parempaa tilanteen hallintaa ei ole myöhemminkään. Joten antaa prkl virrata minne virtaa ja korjataan vahingot tai paetaan paikalta.

Exä kävi eilen. Viihtyy hoitokodissa. Kerroin sitten ihan kaiken. Kerroin, että lähden ja minne lähden ja kenen luo. Että on lähdettäväkin ja haluankin lähteä.

En saanut selvää mitä exä ajatteli, mutta se ei ole mikään ihme jos ihmisellä ei juuri ole tunteita. Kun kaikki tuntuu ihan samalta. Ei miltään.

Käytiin pankissakin hoitamassa hänen asioitaan. Odotimme papereita hakevaan pankkivirkailijaa. Kassalla oli kalentereita, kuten aina vuodenvaihteessa asiakkaille jaettavaksi. Exä otti sen, kuten aina ja myös on niitä käyttänytksin.

Hän aukaisi kuitenkin siinä heti karttasivun ja tiiraili sitä. Minä kysyin, että mitä hän katsoo. Kuulema missä se paikkakunta on. Kaukana.

Kotona kysyin haluaako käydä. Haluaa. Olisiko merkki ymmärtämisestä ja hyväksymisestä? Hänet tuntien ja nykytilanteenkin: on.

Mutta se likaisin osuus on tekemättä. Se helvetin painajainen: verstaan koneet. Sen padon avaamisen jälkeen en ole nukkunut. Viime yönäkin valvoin stressaantuneena ja itkien kurjuuttani vielä kahdelta. Hyvä tasoitus töihin taas.

Iltavuoro on edessä ja jouduin heräämään ajoissa viemään tyttöä kirkollekin toisen kyytiin.

Kun sammutin valot veri vain kohisi korvissa ja sydän hakkasi kuin hääkellot elokuvissa kun pari tulee kirkosta... helvetin humua vailla iloa. Minun puoleltani.

Koneista on pakko päästä eroon mahdollisimman pian, ennen kuin lakkaan olemasta.

Ja tunnen olevani niin helvetin riittämätön. Ei oikeutettu tunne, mutta niin minä tunnen juuri nyt.