Nyt kun kaikki menisi hyvin, eikä exä keksisi esim. sytyttää verstasta tuleen tai kokeilla vielä yhdistelmäkonetta ja pilkkoa siinä kätensä tai hypätä yksi naruiseen kiikkuun tai vetää ranteitaan auki tai

Toisaalta vaatisihan se aikamoista aloitekykyä ja suunnittelua....

Enää - odottakaas - sormista pitää laskea:  kahdeksan tuntia ja vartti päälle.

Valitettavasti viiden herätys tuli alitajunnasta ja olen tässä jo tuntikausia odotellut aivan turhaan liian ajoissa.

Ja pakotin exän nousemaan jo seiskalta, sillä minä haluan lenkille, maksoi mitä maksoi ja olkoon mikä päivä tahansa. Joten ylös siitä kahvia juomaan, kun se käy hitaasti muutenkin. Ja kahdeksalta pääsin sitten lähtemään ja exä oli ajettu verstaalle, tahtoi sinne tai ei.

Punanututkin olivat liikkeellä. Ei tontut vaan metsiemme miehet arvoisat hirvestäjät. Onneksi ei ihan samalla suunnalla. En kauheasti viikonloppuisin mieluile tuonne metsään, mutta nyt tuntui että hajoan palasiksi jos en sinne pääse.

Ja yleensä sekoitan enempi jäniksen ajoa koirineni kuin hirvestystä, mutta nyt on tietoa, ettei porukalla ole oikein jäniskoiraa, joten laskin, että sen puoleen eikun menoksi.

Äh, ei kai tällaisia kannattaisi ajatella, mutta ei kai ole muuta ajateltavaa kuin metsästykset. Ja huominen työvuoro. Yöks. Toisaalta sen työvuoron takia exä on osastolle nyt illalla menossa, joten voisihan tunteja olla satojakin, jos ei töihin tarvitsisi mennä.

Pyykkikoneeseen on laitettava kaikki peitoista lähtien. Pestävä omaishoito pois.

En ole vieläkään halkokauppiaalle soittanut ja sopinut toimitusajasta. En minä kykene sopimaan että silloin ja silloin tässä olen mättämässä halkoja liiteriin kuorman purkamiseksi... mutta pitäisi soittaa, ettei kykene juuri nyt... ja kun ei kykene edes soittamaan ettei kykene... se on kuulkaa ohjelmointikielessä loop.

Menen mättämään tattaripuuroa mahaani ja epäilyttävän vanhaa luont.glut. leipää eilisen pvm. kinkkusiivujen kera. Saattaa olla että olen samassa taksissa tai sitten lanssissa tänä iltana menossa osastolle. Minäkin.

Final Countdown