vaikka ne kahvinkeittimet eivät olekaan Moccaruippanaa lukuunottamatta hinnan kiroissa, on se vähän onnenkauppaa.

Koska aion tehdä vuosisadan hankinnan ostamalla uuden kahvinkeittimen ja ihan halpahallista omasta kirkonkylästä jne. pitää varmaan hyväksyä se, ettei ole paljoa valinnan varaa.

Oli ohjelmoitava, oli punainen ja joku paranneltu sekä neljäs ihme hökötys, johon en innostunut, sillä oli ihan ihme merkkiä.

Olin kahden vaiheilla: naisellisesti joko punainen tai ohjelmoitava...

Minä en saanut kohtuukäsittelyillä niitä paketteja auki ja päätin ottaa taas riskin ja saada epäkäytännöllisen mutta ohjelmoitavan kahvinkeittimen. En siis sitä punaista, joka olisi ollut kyllä aika kivannäköinen, vaikka olisikin osoittautunut epäkäytännölliseksi. Siis jos.

En lue ohjeita. Tai ensin laitoin veden valumaan napsuteltuani ohjelmoitavan kaikkia namiskoita pariin kertaan ja sitten yhtä viisi kertaa... no, vesi valuu. Istuuduin kuuntelemaan, miltä piika kuulostaa töissään...

Tämä on tärkeää. Siis on aika kamalia kahvinkeittimen ääniä kuultu elämän aikana. Pitäisi olla sellaista rauhallista, aamua rikkomatonta, kahvia lupaavaa valumisääntä.

Ei ääni ärsyttänyt ja vedenkin sain säiliöön sekä oikealla kädellä että vasurilla... tosin sujautin vedet pannulla summassa, joten en päässyt tihrustamaan mittayksikköä, mutta kai siinä sellainen.

Ohjelmointia voin kokeilla sitten ylihuomenna kun kahvihuoneen kalpea hoitaja yrittää kammeta itseään puolikkaalle eli työmaalleen. Kello on kuitenkin laitettu aikaan ja siitä voi katsella sitä aikaa digitaalisesti, jos viisareiden paikat eivät asetu kohdilleen keittiön seinällä.

Kyllä nyt kelpaa kahvinkeittimen uutena ja toistaiseksi tyytyväisenä omistajana. Poissa on toivottavasti tukosten aiheuttamat junnaamiset. Eivät muuten enää lähteneet millään kalkinpoistoaineella. Tosin exä suti kahvia vähän joka säiliöön, joten ehkä kaikki ei olekaan kalkkia mikä siellä ...