Anteeksi kun on ollut hiljaista. Olen omaehtoisessa kuntoutuksessa. Ihan yksilökuntoutuksessa ja tulossa on intervallijakso vielä pohjoisessa, joten tässä nyt ei ole osannut mitään tänne kirjoitella. Pääasia, että terapia puree.

Sen lisäksi yritän kauheasti kiertää taas tällä viikolla lenkillä. Siis kävelylenkillä. Ruoasta olen alkanut laistamaan. Maha on jo tottunut, ettei tarvitse olla kiloa perunoita ja kastiketta per annos. Itsekuria löytyy kyllä, mutta jos motivaatiota ei ole, on lohdukesyönti pirun hauskaa.

Exä lähtee nyt perjantaina käymään siellä hoitokodissa. Minä sanoin, että sitten käydään perheen kanssa. Nii-in. Sossutantta haluaa kai tarkistaa paikan. Siis ihan kuin ymmärtäisi mitään, mutta kunnan edustajan kuuluu kai olla hoitopaikasta. Ja koska asia koskee nyt miestäni, on kai se otettava mukaan. Ja kun mies on vaikeavammainen: kävelee ja puhuu - harvoin tosin, on varmuuden vuoksi otettava hoitaja mukaan. Eli avustaja.

Tiedättekö mikä on hauskinta? Ainoa joka siellä tietää mieheni asioista on mies itse. Ja sehän ei puhu kuin harvoin. No, hauskaa matkaa. Trevligt resa ja silleen. Sanoin tyttärelleni, että kun meilläkään ei tuota aikaa ole hukattavissa, eiköhän jätetä käymättä. Voin hoitaa asian puhelimitse, kun kerran asiantunteva joukko on sinne menossa. Ja kyseessähän enemmän kokeilujakso miehen kohdalta, joten mitään pitempää ei ole tarkoitus kuin elinikäinen tai silleen.

Joka tapauksessa, yksilöllinen terapia on vienyt voimani ja yötkin pitää kaikenlaisia harjoitteita vetää, vaikka pitäisi nukkua, joten ei kai kannata tämän enempää sönköttää. Mutta minä elän ja toivottavasti lennän kohta omin siivin - mahdollisesti väärään suuntaan kuin muut linnut, mutta mitä minulta muuta voisi odottaakaan, joten se on hyväksyttävä. Asioilla on tapana järjestyä.

Se vielä, että avustajan irtisanomisaika on pari viikkoa. Hupsis. Näin kertoi sosiaalitäti viestissään. Pitäisikö ylöskirjata samantien vai kutsunko vielä äijät haravoimaan? Hmmm. Eiku Hymmmmmmmmm. Taidan lähteä sorvaamaan sen irtisanomisilmoituksen. Edes alulle.