Reissu on heitetty ja täytyy sanoa, että aika huonossa kunnossa menin sinne. No, se kai tiedettiin. Ja lähdinkö paremmassa? Kyl kai. Unta kiskon taas kuten kuuluu monta tuntia yössä sen ihme väpeltämisen jälkeen. Neljän tunnin yöunilla kun ei pitkälle pötkitä.

Se vain, että tais tulla sen sortin läheisriippuvuus, että tästä kukaan nauti. Mutta se siitä.

Tyttö näytti kyntensä ja selvisi tämän eläintarhan kanssa. Ja lämmityksen. En tunne edelleenkään ketään joka olisi taudissa. En minäkään vaikka kävin lähes epidemisessä ympäristössä. Mutta eristys oli kai sitten totaalinen tai jokin meni sitten pahemman kerran pieleen.

Työt väsyttää edelleen. Vähäisyydelläänkin. Ja varsinkin motivaation puutteella. Kuinka kauan on kauan? Että jaksaa itseään piiskata töihin paikkomaan kollegoiden tekemättä jättämisiä ja välinpitämättömyyttä? Ja mitä se hyödyttää vaihtaa paikkaa? Uudet kujeet ja ... helvetinmoinen sisäänajo ilman lakisääteistä sisäänajoa.

Nyt näen jo sen tarkoituksenmukaisena, ettei kokoaikaista työtä saa. Tekee mieli siivota. Vieraitakin on tulossa. Miniäehdokas ja läheisriippuvuuden tartuttanut. Mutta elämäni kaipaa myös kaiken lian ja loan tonkimista ja poistamista.

Miehelle ei voi tavaroitaan syytää, mutta taidan jonkin verran laittaa pakettiin ja narut ympärille ja kantaa tuonne verstaalle jonnekin koloon johon mahtuu yhden miehen elämä laatikoissa. Ja hän lupasi luottaa tänään minuun. Minä hoidan hänen LP-levynsä, vinyylinsä. Hoidan ne kuten muutkin muistot. Ei kaikkea voi saada mukaansa kuollessaan, ei edes hoitokotiin siirtyessä.

Surullistako? Ei. Elämäni hymyilee, muttei kannata hekotella ääneen. Hymyillä vain sydämessään, sillä nyt varaudutaa kateuden katkeraan kalkkiin ja loukkausten kiviin ja - kuitenkin yhtäkkiä olen kasvattanut panssarin, joka ottaa useimmat iskut vastaan ja kimpoaa ne takaisin. EVVK. Minulle tulee oma elämä. Se näkyy jo. Se on olemassa. Se riittää.

Eput mielessä

Niin tyhjä taas kun olet poissa tää talo on
me ovi haassa ollaan pois valo on
ja me talon kanssa kuunnellaan kun sade lyö ikkunaan
voi kuinka me sinua kaivataan

Mä itkin vähän kun tiskasin ja lakaisin
mä tahdon tähän taloon sinut takaisin
Kun yksin sänkyyni kömmin talo naristi nurkkiaan
voi kuinka me sinua kaivataan

Kuuletko tuulen riehuvan
vastusta vailla ärtyneen
Kuuletko meren kiehuvan
hetkellä illan hämärtyneen

Entä kuuletko keskeltä kaipuun hiljaisen
kun nimesi kiljaisen

Minä onneton sinun tyynyliinaasi haistelin
turhaan murhetta vastaan taistelin
Ja taas kyynelten seitsemän meren taakse minua laivataan
voi kuinka me sinua kaivataan

Kuuletko tuulten riehuvan
maailman merten kiehuvan
Kuuletko tähtien hyminää
maailman akselin jyminää

Entä kuuletko keskeltä yön hiljaisen
kun nimesi kiljaisen