parempi päivä. Tai oli päivä kuitenkin. Tänään se päivä meni tietty nukkuessa ja sehän ei taas ole ihme kun on ollut yövuorossa, mutta pää menee sekaisin siitä mikä päivä on ja aika menee siihen hokemiseen, että on sunnuntai, ei ole postipäivä ei tule Täydellisiä, ei ole mikään päivä. Adventti tosin. Mitä muuta?

Eilen sentään tein ne hommat. En lamppua vaihtaessa pudota mätkähtänyt minnekään, vaikka kyllä aika tavalla huimasi. Ja nilkat ovat päässeet aiemmista tapahtumista vähillä kolhuilla. Väljät nivelet vain ovat tehneet taas temppunsa.

Yövuoro meni hyvin joutuisaan ja tämä päivä siis vieläkin nopeammin. Heräsin vartin yli kolme yhtä hämärään kuin nukkumaan mennessäni kahdeksalta... kaksi pimeätä vastakkain. Ei minua kyllä ahdista. Minusta nyt on aika olla väsynyt ja nukkua ja ladata akkua ensi kesän vielä tuntemattomiin koitoksiin. Ja valoisiin öihin. Ja minun kohdallani uuteen elämään uudessa paikassa. Veljet on mitä odottaa. Pitkästä aikaa.

@ @ @

Joulua en odota niinkään. Mutta uuttavuotta kylläkin, kun taas pohjoisen reissua valmistelen. Tai mitä valmistelen... kuolaan vain kalenteria vastaan... siis minusta ei ole tällaisiin kaukosuhteisiin. Tai jos olisin yhtään enemmän kuosissani, mutta kun kaipaan joskus myötäkarvaan silitystäkin. Ei vain jaksa leikkiä vahvaa ja vääntää väkevästi ja määrätietoisesti.

Vieläkään tästä talosta ei näy joulu. Naapurit ja kyläläiset ovat varmaan tottuneet ulkovalojen mereen mutta nyt ei ole eikä tule... minun valot palaa ihan väärässä paikassa. Roihuaa sisällä vaan kuin helvetin tulet.

Toivon että nuoripari saa minutkin joulutunnelmaan, sillä toimet jotka voisivat minua auttaa on tytön mielestä liian aikaistettuja... kuusi, kinkku... olkoon....

@ @ @

Tänä aamuna pääsin tyhjentämään sänkyni ennen nukkumaanmenoa. Jompi kumpi koirista oli käynyt kusella sängyssä. Ei ole ikinä käynyt näin, eikä edes lammikoita ole ollut lattialla... joku on säikäyttänyt sängyssä luvattomasti majaillutta arempaa Kuuttia. Tai Norpalle on sattunut tosi megamoka. Mutta hauskaa oli alkaa säveltää sijauspatjaksi sopivaa... ei ollut siis. Ja laitoin vain lakanat ja otin varatäkin ilman pussilakanaa ja nukuin.

@ @ @

Olen lämmittänyt takan ja leivinuunin taas. Täällä pakkanen on kyllä lauhtunut, mutta tuulee ja kun en ole kotona yölläkään on tylyä aamulla tulla lämmittämään kun olen puoli kuollut väsymyksestä.

Ulkona ei ole tällä hetkellä kuin 12 astetta pakkasta. Joten jospa se tästä taas.