Jonkinlainen syöksykierre on kai taas menossa. Mieli ei suinkaan ole maassa eikä edes sitä kohti menossa, mutta tuntuu, että ryhdyinpä sitten mihin tahansa, kaikki menee hmm. poskelleen, äitiinsä ja on kaikissa tapauksessa jotenkin ontuva lopputulokseltaan.

No, keskari on nyt taas vähän parempi. Laastarin ansiota se ei ole, mutta se estää etten saa sitä koukistettua liikaa. Pahat säryt taitavat tulla jos se saa kylmää. Siitä edellisen postauksen autsit... en vain sitä silloin yhdistänyt.

Tosin ei tämä kivutonta ole nytkään.

Mutta teen konekauppoja. Kohta pitäisi aloittaa munkkilatinan alkeiset. Luultavasti tösin eilen saamani tarjouksen, kun en ole kyennyt siihen vastaamaan, koska odotin että exän käynnillä jotain selviäisi. Selvisihän se. Että koneita on ja kaikki haluttaisiin kai sinne hoitokotiin. Ja kun en ole kuullut hoitokodin kantaa ostoaikeista, vain päivämäärän jolloin tullaan hakemaan, haiskahtaa tämä enempi ryöstöltä. Joten olen aika puissa.

Oikeastaan puussa. Siis puun ja kuoren välissä. Muutenkin kaikki mitä yritän lässähtää. Päätin tehdä pannukakkua. Sehän ei voi mennä pieleen. Ei se palanut. Se meni pieleen. Ihan piruuttaan. Mites muutenkaan.

Hieman mollivoittoista joulunalkua kaikille. Ensi vuonna parempi onni. Ja en minä mikään jouluihminen olekaan... höh.

Ja auts, auts. Ja eikun kuulemiin.