Oltiin tytön kanssa ns. jouluostoksilla, vaikkei lahjoja niinkään ollut muka ostettavana. Mutta lähdettiin, kun sattui minun vapaani tähän tilin jälkeiseen aikaan.

Kirjaimellisesti jälkeiseen... sillä kyllä se tällä tavalla alkaa olla entunen eli menneen talven lumia. Mutta joulu vain kerran vuodessa ja saa hölläämään muutenkin vetelät rahapussin nyörit.

Menimme kirjakauppaan tuossa päivän loppupuolella. Ja ihmettelin, että oliko se juuri tuo kirja jonka hankimme viimeeksi. Sitä kysymään tytöltä: Hei onko meillä tämä kirja?

Aivan tuntematon minun ikäiseni nainen ihmetteli, että miten hän sen voisi tietää. Nii-in. Mistäpä hän. Sen verran yllätyin, että jatkoin vain, että hän kyllä näyttää sellaiselta, että aivan hyvin voisikin tietää... jne. Nauruksihan se meni, mutta kyllä minua nolotti. Tyttö oli toisella puolella... nolona.

Kyllähän se niin on, ettei kauhalla voi vaatia, jos lusikalla on annettu.

@ @ @

Monta päivää olen tiistain jälkeen tuntenut suurta helpotusta siitä, ettei minun pidä mennä niitä exän koneita myymään. Kiitos, kiitos ja ylistys! Asiat järjestyy kunhan tässä tekeytyvät.

Se, että saan kuusi mottia polttopuita, riittää? Vai riittääkö?

Se, että teen puolikasta eli en kokoaikaista työtä, riittää? No, palkka ei riitä, mutta kerrankos tässä mökissä on vähällä tultu toimeen? Ei, sanoisin että aika useasti ennen valmistumistani lähihoitajaksi.

Asioilla on tapana järjestyä. Vaikka minä onnistun niitä sotkemaan.

@ @ @

Molemmat vammautuneet nilkat toimivat. Luultavasti siksi, että voisi se kolmaskin kerta muljahtaa. Ja eväät siihen on rakennettu huolella. Tai tapahtunut. Kuistimme valo paloi loppuun. Eli vaatii huomenna kiipeilyn tuolille ja lampunvaihdon. Tai sitten nyrjäytän sen nilkkani siksi, etten näe mihin astun. Eli joko tipahdan kiipeillessäni tai kävelen pimeässä.

@ @ @

Sain kuulla että exä on kummipoikamme sukulaisten pitämässä hoitokodissa. Sellaistakin sattuu. Aina oppii uutta kun pitää yhteyttä. Kannattaisiko pitää useammin. Kummipojan äityli lukee blogiani ja seuraa edesottamuksiani pelonsekaisella jännityksellä ja eronsa tuomalla kokemuksella.

Nyt lähden ihmettelemään, voiko huoneenlämpömittariin luottaa. Ja jos voi, pitääkö minun tehdä jotain, sillä tällä on saakelin kylmä. Sormet kohmettuvat näppäimistölle ja tämä kaupunkireissun jälkeen hankittu sisäinen villapaita ei valu sormiin vaan kelluttaa aivojani alkoholipitoisessa välittäjäaineissa.