Uupumisen ennaltaehkäisyyn tai lieviin oireisiin tarkoitetun viikon sairasloma on viimeistä vaille pitämättä. Aamun sää on yhtä aurikoinen kuin on oloni. Kynnys lähteä töihin on näkyvissä, mutta täysin vielä ylitettävissä.

Olen tyytyväinen saavutuksiini. Kuuden päivän aikana olen käynyt koirien kanssa lenkillä joka toinen päivä eli kolmesti. Ja nauttinut joka kerrasta. Tänäänkin on tarkoitus lähteä lenkille kunhan pitkään nukkuva tyttäreni tekee ilmestymisen tänne.

Keittiö on täynnä kattiloita ja uunivuokia - tiskausta vailla. Pakkanen on täynnä ruokarasioita valmiina käyttöön. Pakotin itseni laittamaan tiskiveden altaaseen sillä ei minulla astianpesukonetta ole ollut vuosiin. Joten kuivuneitten astioiden tiskaamiseen tulee menemään tämä ja huominen päivä. Ne kun on liotettava ensin ja altaaseen ei siten montaa purkkia ja purnukkaa mahdu kerralla.

Olen onnistunut hyvin jättämään sekä hoitotyön ja omaishoidon taka-alalle. Pakko oli miehelle soittaa kerran, että tietää mitä kuuluu. Olen lukenut monia omaishoitoa ja AVH:ta käsitteleviä kirjoja - ja tämän hetkinen mielipide kirjoista ei ole niitä imarteleva. Olen varmasti jo aiemmin todennut, ettei avoimuus ja rohkeus näy kirjoittamisessa. Ja usein kirja enemmänkin käsittelee hoidettavaa ja hänen jaksamistaan. Ja hänen kuntoutumistaan, hänen hoitajiaan, hänen lääkäriään, hänen kotilomiaan, hänen tarpeitaan, hänen hänen hänen... ENTÄS MINUN HOITAJAN ELÄMÄ? ONKO SITÄ JA SAAKO SITÄ OLLA JA PITÄISIKÖ SITÄ OLLA?

Hyi, olenpa itsekäs. Miten voin vaatia omaishoidosta kertovan kirjan kertovan jostain muusta kuin hänestä. Siinä syypää ja siinä huolenaiheemme, jatkuvien voimien sietorajojen ylittyvien ponnistustemme kohde. Jonkun pitäisi kirjoittaa Itserakkaan omaishoitajan oppaan. Tai vielä parempaa Omaishoitajan huolto-opas.

On aivan luonnollista, että meidän omaishoitajien on hyvin kiinteässä suhteessa siihen miten hoidettavamme voi. Mutta onko tuollainen jatkuva hoidettavan asioiden märehtiminenkään ihan tervettä? Miksi minulle toivotetaan aina voimia jaksamiseen? Käsketään pitämään huolta itsestäni? Jos ei hoitajan hyvinvointi olisi niin tärkeää lopputuloksessa eli tuleeko hoidettava hoidettua vai säilöttyä juuri ja juuri hengissä, ei meidän jaksamisella olisi niin väliä kuin tietysti omien ystäviemme ja sukulaisten kannalta.

On surullista, ettei liittomme (Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry) kykene löytämään järeitä keinoja asioiden laittamiseksi kuntoon. Aivan sama kuin tuolla hoitoalalla. Luotetaan siihen, että homma hoituu vaikka vähän rutisevatkin. Annetaan indeksikorotus..höh. Hoitajillakin on pieni palkkakuoppa kun se peittyy kolmella kympillä.

Omaishoito on yhteiskunnalta meidän hoitavien ihmisten hyväksikäyttöä. Jos hoidan miestäni kotona, voin hakea kunnasta omaishoidontukea. Huom. Hakea voin, mutta saanko? Ja se määrä on yleensä muiden kertomana 300-400 euroa kuussa. Siitä sitten verot... hups. Että kannustaa vähävaraisen ja velkaantuneen hoitajan miettiä ihan vaikka kotiin jäämistä, kun kerran kotonakin viihtyy.

Minullahan saattaa olla moniin kollegoihin verrattuna hyvä tilanne, sillä mieheni on vielä kuntoutusvaiheessa, joten ehkä omaishoitajuuden tarve vähenee oleellisesti. Siinäpä hyvä haave. Ei auta teitä muita, joiden puolisot ja omaiset sairastavat jotain etenevää tautia. Mutta mikäli tästä jotenkin tokenen, pyrin tulevaisuudessa suuntaamaan vapautuneita voimavaroja muiden omaishoitajien auttamiseen ja tukemiseen.

Jään vähän haaveilemaan tänne tätä loistavaa tulevaisuuttani ja palaan hurmoksen jälkeen asiaan.