"Omaishoitajan työ on henkisesti ja fyysisesti raskasta. Se voi kestää vuosikausia. Omaishoitajan päivät ovat tavallista arkea. Jaksamisen tae on positiivinen elämänkatsomus ja riittävät yhteiskunnan tukitoiminnot. Omaishoitajan täytyy luottaa hoidettavaansa ja antaa hänen pärjätä omin avuin, jos se suinkin on mahdollista. Pitäisi elää tavallista elämää hoidettavan rinnalla unohtamatta itseään. Jokaisella on oikeus omaan elämään parhaalla mahdollisessa tavalla."

Eeva Tamminen kirjassa Omaishoitaja arjen ristiaallokossa, toim. Merja Purhonen ja Pertti Rajala s. 41

Minun tieni

Siksi tahtoisin sanoa sinulle,
joka hoidat omaistasi:
Rakasta häntä
niin paljon, että rakastat
ensin itseäsi.
Huolehdi itsestäsi,
omasta jaksamisestasi.
Vasta sitten voit
huolehtia hoidettavastasi
ja rakastaa häntä.

Nimimerkki Siipirikko kirjassa Omaishoitaja arjen ristiaallokossa, toim. Merja Purhonen ja Pertti Rajala s. 85

Että se on vaikeaa. Ja kuitenkin olisi helppoa. Ajatella vain itseään. Siitä se minulla on lähtenyt. Että pistää itsensä etusijalle enenn sairastunutta ja lapsiaan. Edes joskus ja vaikka usein. Ettei oma elämä ala muistuttaa toisten tarpeiden tyydyttämiseltä. Tärkeäähän se on.

Mutta muistelen tätä miettineeni jo ennen miehen sairastumista, että huomaako oma perhe, miten tässä pitää yrittää joustaa heidän tarpeiden takia ylivoimien? Ja arvostetaanko sitä kuitenkaan? Vai pidetäänkö itsestäänselvyytenä?

Karmea äitimyyttikö siellä takana kummitteleekin? Lohduttavia sanoja nuo edelliset lainaukset. Ne oikeuttavat ja suorastaan vaativat tientynlaisen itsekkyyden kasvattamisen, että pidän itseni kasassa - ja voin sitten tukea muita perheenjäseniä hyvillä mielin ja oman jaksamisen antamin voimin. Eikä sillä sairastumisen jälkeisellä mantralla: Pakko jaksaa, ei ole vaihtoehtoja, pakko jaksaa.

On edelleenkin vaikeaa löytää omia vapaita, kun näyttää nämä kotilomat tekevän miehelle hyvää. Vaikeaa olla itsekäs. Seuraavalta työvuorolistalta on kyllä nipistettävä pari päivää minulle itselleni. Sen lupaan tässä. Se mitä silloin teen onkin mysteerio - ainakin vielä. Ehkä vielä sen alkaessakin. Jospa teen sitä, mitä juuri sinä hetkenä huvittaa... jep-jep.