Niin se vain on. On marraskuu jo hyvin alkaneena. Huolestuttaa tämä ajan nopea kulku. Silloin se kulkee nopeasti, kun ei tarvitsisi ja .... tiedättehän. Toisaalta vaikken ole sen vanhempi kuin kevyessä keski-iässä, pitää todeta, että kaikissa tapauksissa aika kulkee nopeammin kuin lapsena tai nuorena.

Autossa on vielä kesärenkaat. Ulkona on nelisen astetta pakkasta ja luntakin on luvattu satavaksi tämän viikonlopun aikana. Töihin olen menossa kuitenkin vasta maanantaina iltaan, joten vielä tässä kerkiää tehdä jotain asian eteen. Eli olisikohan kyseessä renkaanvaihto. Kunhan vain kaikki renkaat saisi taas irti. Sitä paitsi, kaksi renkaista on laitettu korjaamolla kiinni, joten saattaa olla pultitkin lujemmassa.

Odottelen miehen aamupalan päättymistä. Se kestää ja kestää. En henno nyhtää Korkkareita pois. Paapatan vain vierestä. Nyt avasin jo koneenkin, vaikka olemmekin menossa kävelylle koirien kanssa. Jo toinen kerta tällä viikolla. Ei hullumpaa. Mies jo epäilee joutuvansa ylikuntoon..... haa, vitsaileekin siis jo joten kuten. Huomiot ilahduttavat minua. Ilot onkin tässä elämäntilanteessa kiskottava, vaikka metsän sammaleesta.

Ainoa huoli tässä kävelyretkessä on sen ajankohta eli viikonloppu. Silloin on kylän hirvimiehet liikkeellä ja saa vähän jännittää koirien irtilaskua ja sitä törmääkö passipaikalle tai keskelle ajoa. Tiellä kävelyyn en halua vielä ryhtyä, sillä porukkamme ei ole niin stabiili, että se olisi turvallista. Mutta sitäkin olisi syytä harjoitella vastaisuuden varalle.