Että voi jokin päivä alkaa huonosti ja jatkua samaa rataa koko päivän!

Kännykkää ei kannata laittaa millekään automaattiherätykselle, jos on hoitaja. Jos siis joutuu pyhänäkin töihin. Minä laitoin. Maanantaista lauantaihin. Eihän se soi sitten sunnuntaina. Voi kiesus! Herään siis kolme varttia myöhemmin kuin tavallisesti ihmettelemään, että mitähän se kello....?

Tavarat tippuivat, eväät tuli tehtyä joten kuten. Kahvit unohtu juomatta. Nuorempi koiramme ei uskaltantu heti mennä aamupissille ulos. Astuin siis lätäkköön villasukissa pari kertaa eteisessä, kun eihän sitä kiireessä heti huomaa....

Ulkona oli liukasta keliä. Yhtäkkiä huomasin, etten ole ohjaaja autossani vaan vain kyytiläinen. Töihin saavuin ja siellä yritin ja viritin. Puhuin ihmisten nimiä väärin tai sitten en kyennyt niitä edes muistamaan.

Vein tyttären kaverinsa kyytiin. Siis hain vain kotoa. Oli tiet jo hiekotettu, mutta meidän piha ei.

Sen kyydin jälkeen ajoin kauppaan, jottei tarvitse huomenna mennä. Ja enkös siinäkin meinannut liukastua - kaupan oven edessä. Kotona olenkin sitten hakannut käsiäni ovien pieliin. Ruuaksi kuumentama grillimakkara oli liian kuuma ja väänsin varovaisesti hampailla grillimakkaran päätä auki, etten polttaisi. Rasvat lensi silmille!

Kanille annoin matolääkettä ruiskulla suoraan suuhun ja jostain syystä sain pärskähtäen osan silmille.

Soitin sairaalassa olevalle miehelleni. Kun kysyn mitä kuuluu, ei mitään ihmeempiä. Minä paasaan, ettei sitten voi tytön synttäreille tulla ensi viikolla ketään, sillä olen yövuorossa ja täällä nukutaan eikä juhlita. Että sanoo appivanhemmille. Sitten ihmettelin, että missä hän oikein on kun suhisee ja kolisee jne. Hän istui appivanhempien autossa! Lopetin puhelun kyllä valoakin nopeammin. Ei hemmetti, mitä vielä?

Jännitys kohoaa loppuhuipentumaan eli tuohon nukkumaanmenoon. Nuori koiramme on nyhtänyt taas jostain sisustäytettä. En vain tiedä mistä. Vielä. Hyvää yötä! En aio katsoa ennen kuin aion nukkumaan.

Loppuu se tämäkin päivä. Loppuu se. Loppuuhan?