Jos viime vuoden loppu oli enemmän ihanaa auvoista olotilaa, kun kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen.... nyt on vuorossa epäilys. Teenkö nyt omalta kannaltani viisaasti? Tarkoitan tätä hanketta saada mies kotihoitoon.

Epäilys johtuu siitä, että mies on alkanut olla turhan inhimillinen. Haluaa ärsyttää minua. Koska syöminen kestää melkein pari tuntia, olen ottanut ruokapöydästä lehdet pois. Joo, joo. Tiedän, että nyt kulmat rypistyy, mutta hei haloo.

Kyseessä on diabeetikko. Verensokerit pidetään alhaalla ns. ateriainsuliinilla, jonka tehoaika on ehkä vain 40 min. luokkaa. Jos ruoka-aika venyy aina lähes parituntiseksi.... verensokerit jää korkeiksi. Ja seuraava ruoka tulee taas liian aikaisin ja homma jatkuu ja jatkuu... ja me syömme niinä aamuina suoraan lounasta, kun miestä oikein nukuttaa ja päivällinenkin saattaa siirtyä ihan verensokereiden vuoksi illalliseksi.

Joten lehdet ja kirjat pois, koska keskittymiskyky on rajallinen. No, sitten alkaa tuo joka suullisen kuljetus valoa kohti, kun pitää katsoa kiehtovaa höyrykiehkuraa. Kiellän. Kerran. Toisen. Sanon, että lähtö tulee pöydästä. Kysyn, miksi sinä tuota teet. Ihan huvikseen. Ihan muuten vaan. Sanon ja kerron puoli tuntia, että joka lusikallisesta on tippunut pöydälle ruokaa, jonka minä vähemmän huvikseni siivoan pois. Ja että minä siivoan kyllä hänen sotkujaan, kun ne johtuvat sairaudesta ja vahingosta, mutta että ihan huvikseen tehdyt eivät kuulu niihin.

Jaa, että laittaisin siivoamaan omat sotkunsa. Teidän on ehkä vaikea ymmärtää, minkälainen on ihminen, jolta looginen ajattelukyky puuttuu tai ainakin useimmiten ontuu. Joutuisin vieressä ohjeistamaan. Kesto pöydän siivoukselle voi olla puoli tuntia. Ja koska minä olen usein väsynyt vapaillani omasta ansiotyöstäni ja otan siitä huolimatta mieheni kotia terapeuttisessa mielessä sekä siinä mielessä, että tämä on kuitenkin myös hänen kotinsa, - en jaksa olla kovin kuntouttava joka hetki.

Sen verran itsekäs ääliö olen minäkin. Ja menen piru vieköön itseni armahtamaan - ja siivoan itse. Joten et ukko kyllä tee huviksesi sotkuja. Kuten olen jo tainnut todeta, jos käyttäytyy kuin lapsi, kohtelen kuin lasta. Eli kerta ollaan jo ruokailu lopetettu. Mökötti ja halusi sairaalaan muutamaa tuntia aikaisemmin. C'est la vie!

Joten pitkiin aikoihin en ollut näin vähän innokas hakiessani yövuorojen jälkeen miestä kotiin. Ja kuitenkin. Eikö tuota pikku jäynää ja vaimon ärsyttämistä ole ihan normaalistikin olemassa? Tai ainakin pienen lapsen uhmaa? AVH-ihmisethän käy läpi uudestaan noita kehitysikiä ja voihan se tuntua ärsyttävältä, kun minun on tehtävä kaikki päätökset ja hänen elämänsä on minun hallinnassa - mukaan lukien se, pääseekö tuolta laitoksesta ikinä pois.