Sitä se on omaishoito. Se alkaa siitä, kun omainen sairastuu. Konkreettisinta se on silloin, kun kyseessä on perheenjäsen. Sen jälkeen olet muiden armoilla. Sosiaalitoimen, sairaalan, kuntoututumisyksikön, Kelan ja luultavasti avustajankin. Ai, unohtuiko kuvitteellinen ympäristönpaine? Entä oma työyhteisön tuki tai sen puuttuminen? Suvun asettamat paineet ja oman suvun asenteet, jotka voivat olla täysin erilaiset kuin sairastuneen suvun.

Siinä soppa, jossa kellut. Välillä upoten välillä tyylikkäästi pinnalla rennosti selällään euforisena. Ja kohta vetäisy sopan sekaan. Kuinka syvälle, sitä et tiedä koskaan. Muttei sillä olisikaan merkitystä.

Pahat tekosi tuomitaan, väsymystäsi aliarvioidaan, uupumista osataan odottaa. Etkö ymmärtänyt hakea silloin sitäkin etuutta, kun miehesi makasi teholla? Miten voi olla mahdollista? Eikö kukaan kertonut sinulle, ettei kuntoutus alakkaan kuntoutusyksikössä (tämä oli uskomatonta, mutta miehen kohdalla totta...)? Jos vauriot ovat muita kuin halvaantumista tai afasiaa ... ei löydy keinoja kuntouttaa, sillä tietotaito puuttuu.

Näin se on vuonna 2008 hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi. 

Onneksi blogien pito on tiedotusvälineissäkin todettu terapeuttiseksi.