Jotenkin odottava tunnelma. Tulitauko. Ei mitään valitettavaa, mutta tunne siitä, että nyt olisi jaksettava kerätä voimia, unta, voimia, unta, jotain ja etenkin johonkin, jota ei tunne. Kohta on onneksi vielä tuntematon tulimyrsky - noh-noh, tunnemyrsky. Se on varma.

Kun puhun omaishoidosta, kuuluu siihen myös työni. Se jatkuu ainakin pätkinä kesälomituksia tehden. Ei siis lomaa. Kukapa sitä lomaa kaipaisi kahden vuoden työnteon jälkeen. Tyhmyyttäni annoin maksaa edelliskerralla. Nyt olen kieltänyt sen. Toinen juttu onkin, missä vaiheessa loma annetaan pitää. Plääh!

Miehen kotiutumisesta ei mitään uutta. Eläkepäätökset on saatu. Kela ei kuntouta häntä, koska on vieläkin laitoshoidossa, kun ei saada kotiutumista onnistumaan. Sairaanhoitopiiristä olen nyt kysellyt mahdollista jatkokuntoutusta, jotta tämä odotteluvaiheen takia tulisi pitkiä taukoja terapiaan.   

Silmänpohjat on nyt kuvattu uudestaan. Tietenkin sieltä on löytynyt jotain ja minulle kertonut hoitaja ei osannut sanoa oikein minkälaisia muutoksia, mutta tuosta diabeteksestä johtuvia, joten tässä olisi ihan itse konsultoitava hoitavaa lääkäriä, joka on jo lähetteen tehnyt silmäpolille. Laseria tultanee käyttämään. Voi mähnä!

Sen minä vaan sanon, että jukolauta, että ihmiset riskeeraavat tuolla tavoin panttaamalla sairauksiaan, eivätkä hoidata. Näinhän miehenikin teki. Tiesi, ettei kaikki ole kunnossa, mutta lääkäriin ei passannut mennä, ellei käteen tullut haavaa, jota ei laastarilla saanut tukittua. Se siitä sitten, mutta kaiketi perustutkimukset olisi syytä tehdä vähintään vuosittain jollain uhalla tai porkkanalla, niin säästyisi yhteiskunnan varoja sairaanhoidon puolella.

Vaikeavammaisen puolisona minä ihmettelen sitä, miten paljon minä olen saanut huolehtia toisen ihmisen asioista, kun hän ei siihen itse pysty. Että miksi mieheni ei saa ulkopuolista apua esim. vammaisjärjestöiltä tai vastaavista? Olisi ironista, että omaishoitajana uupuisinkin tähän perhanan paperisotaan ja asioiden selvittämisiin, joita vapaillani teen.

Ja kuljen hänen mukanaan lääkäreissä ja tutkimuksissa, vaikka kyseessä on minun vapaa-aikani. Mies ei kertakaikkiaan itse kykene asioitaan hoitamaan. Jos joku tietää, kuuluisiko minun saada jotain hoitaa työaikana, olisin erittäin otettu. Edes sairaslomana tai jonain. Ei jaksaisi työehtosopimusta alkaa lukemaan tässä jossain välissä nukkumisen ja heräämisen.

Sen minä sanon, että onkohan omaishoitajaNAISISSA, muita kuin vihaisia, sisukkaita ja monen alan osaavia akkoja? Muita minä en oikein taida tuntea. Jos joku yksinäisenä omaishoitajana tallustaa kärsimyksiensä kanssa, mene helkkarinkyytiä etsimään toisia omaishoitajia tueksesi. Kukaan ei ymmärrä omaishoitajanaista paremmin kuin omaishoitajanainen.

Omaishoitajagenrejä: puolisoaan hoitavat, lastaan hoitavat, vanhempaansa hoitajavat. Kaikki omaa rotuaan.

Taidan mennä tekemään rommitotin. Ehkä paatokseni juontuukin poistyönnetystä flunssasta. Hyvin paljon mahdollista. Kuten myös se, että takuulla tulee tehtyä liian kova tujaus, joka tappaa taudinaiheuttajat, mutta aiheuttaa huomisaamuksi migreenin. Kankkusen hankkimiseen ei riittäisikään voimat, eikä rommi.