En tiedä josko rokulipäivä on sellainen, että ollaan luvatta pois töistä. J. Karjalainen kuitenkin piti rokulia eräässä laulussaan pomonsa ehdotuksesta... ja kanssa. No, pomoni ei ole täällä. Ja vapaani on listaan merkitty.

Erikoisen siitä tekee, että olen tällä vapaalla taas yksin kotona eläinteni kanssa. Se onkin tärkeintä. Ihmisien seuraankin väsyy ja etenkin toisten huomioimiseen. Syyllistyn perheen kanssa elämään muiden mukaan. Kysyn joko mennään, koska mennään, koska laitetaan, koska haetaan, joko ja koska -elämää.

Nyt elän taidan, menisinkö, hakisinko, söisinkö. Tähän voisi tottua. Kaiketi olisikin hauskaa elää enemmänkin näin kuten haluaa. Puolensa olisi siinäkin. Jatkuva muiden huomioonottaminen väsyttää. Varsinkin, kun toiset ovat oppineet, että minä olen juuri se, joka joustaa, kysyy ja luovii. Prkl sillekin.

Ja miten sitten viettää tällaista ainutlaatuista minä-minä-päivää?

Heräsin päänsärkyyn aamulla kuuden jälkeen. Se siitä pitkään nukkumisesta. Päänsärky johtui kofeeinin puutteesta.

Tänään jouduin lämmittämään taas, vaikka eilen aamulla ennen töihinmenoa luulin toista lämmittäessäni siinä aamuhötäkässä.

Sitten innostuin kaivelemaan työpöytääni. Se nököttää nurkassa ja on oivallinen paikka kerätä tavaroita ja käytössäolevia vaatteita koirien ulottumattomiin. Ainoa tässä huoneessa. Joten tein  mielenkiintoisia löytöjä ja siirtelin tavaroita toisille matalemmille työtasoille pinoiksi. Sitten se pöly, mikä kuitenkin oli tavaroista huolimatta laskeutunut pöydän paljaanaoleville pinnoille, innoitti toteuttamaan omaishoitajaystäväni neuvon imurinletkun aukaisusta.

Letku kun oli tukossa pahemman kerran. Sidoin pitkän, painavan pultin kotinarun päähän ja ujutin letkuun. Yes! Koirankarvakasa, jossa oli muutama polttopuusta hammastettu puunsälä ja solmulelusta irrotettu lankahässäkkä tuli ulos. En kuulkaan olekaan niin tyhmä kuin luulette. Keksin, että lattiat on lakaistava harjalla suuremmista roskista tai kohta olen uudelleen pilkillä.

Kun nyt olen lakaissut sieltä ja täältä.... miksi ihmeessä alkaisin imuroimaan? Parisängyn alla on vielä kauhea sotku, mutten ole jaksanut lyyhistyä lattialle kyljelleen, jotta ylettyisin urkkimaan harjalla lehtisilput ja karvakasat ja koiranlelut. Joten joka kerta kun koira tulee sieltä pois, jää sellainen karvainen vana käpälistä, kuin karvaiset jäljet. Eli homma uhkaa jatkua ja jatkua.

Nyt tuntuu jo siltä, että on kahvitunnin paikka.