Saikkua on nyt huomiseen asti. Kun vapaat siitä vielä jatkuvat näennäisesti tiistaille, sillä silloin on kolmen tunnin koulutus, joka on käytävä lusimassa. Asia järjestyi näppärästi soittamalla, joskin en ollut tietoinen tästä muutoksesta. Koskee kuulema vain meitä kunnantyöntekijöitä. Joten saan olla tämän päivän ihan kotona.

Ulkona on aurinkoinen päivä. Hmm. Vanhakantainen syyllisyys vaivaa. Jos on kipeänä ei voi tehdä sitä eikä tätä. Järki sanoo toista, kun on aikuinen eikä koululainen. Pitää hakea puita, lämmittää ja käydä tarvittaessa myös kaupassa ja viemässä tyttöä töihin ja ja... vaikka on saikulla.

Eräs asia vaivaa erityisesti. Harakanpesä. Ei kai se vaan ala olla valmis? Pitäisi löytää ne oksasakset jostain ja yrittää tuhota näiden päivien aikaansaannos perusteellisesti. Sitä paitsi risuja on lennellyt nyt toiseenkin suuntaan, joten kyseessä lienee toinen pariskunta, joka on viisaasti asettautunut kauemmaksi.

Hellapuita olisi pilkottava. Pitää odottaa vielä hetki kännyn latautumista, sillä ilman kännykkää en sinne uskalla mennä. Kauheinta, että vaikka mieheni olisi vieressä, ei hänestä olisi välttämättä apua kutsumaan, joten ihan se ja sama, milloin niitä puita pilkon. Ja halu saada raitista ilmaa moneen päivään on niin suuri, että pakko on näitä hommia kehitellä seinien ulkopuolelle. Jos teen niitä rauhallisesti ja erityistä varovaisuutta noudattaen, eiköhän kiinnijäämisriski ole olematon. Olisi noloa kertoa tipahtaneensa puusta. Sanoisin, että ruoka oli loppu ja kävin tarkastamassa onko harakan munia....